Anarkistinen rahakauppa
Myyn aivan tavallista rahaa, jota tarvitaan niin jokapäiväisiin ostoksiin kuin auton tai asunnonkin ostamiseksi. Rahakauppani erikoisuus on, että myyn euroja alihintaan. Alihintainen myynti on naurettavaa mutta ostajalle rahan ostaminen on paljon hyödyllisempää ja helpompaa kuin mikään muu toiminta rahan hankkimiseksi. Esimerkiksi yhdellä eurolla myyn 1.10 euroa ja sadalla eurolla 110 euroa.
Ostetuilla rahoilla voi ostaa lisää rahaa yhä uudelleen kuinka paljon hyvänsä, jonka vuoksi kenenkään ei tarvitse tehdä enää oikeaa työtä eikä "sijoittaa" rahojaan minnekään. Samalla suuri osa laittoman yhteiskunnan pakotteista katoaa anarkismin perinteisten tavoitteiden mukaisesti. Tämän sivun loppua kohti varsin rajuiksi tiivistyvät tunnelmat viranomaisrikollisineen ja vapaamuurareineen ovat taistelun seurauksena väistymään joutuvaa nykytodellisuutta, joka on anarkismin teoreetikkojen kuvaileman vallankumouksellisen ihanneyhteiskunnan vastakohta.
Rahan myyminen tappiolla ei ole uusi idea. Spede eli Pertti Pasanen yritti myydä kymmenen markan seteleitä viidellä markalla jo 1970-luvulla mutta rahan katukauppa kävi huonosti. Muitakin yrittäjiä on ollut yhtä erikoisin, vaikkakin asiakkaan kannalta päinvastaisin ehdoin. Esimerkiksi pankeista saa sadalla eurolla vain noin 102 euroa yhden vuoden toimitusajalla. Inflaation ja kulut huomioonottaen, pankit myyvät tosiasiassa tyhjää ja laittavat asiakkaiden rahojen tuoton kokonaan omiin taskuihinsa. Kaikkein kalleinta raha on Veikkaus oy:ssä, josta saa sadalla eurolla keskimäärin alle 50 euroa. Kiskurihinnasta ja mutkikkaista rahastusrituaaleista huolimatta Veikkauksen kauppa käy niin hyvin, että ostajien rahat ehtivät puolittua moneen kertaan jo yhdessä viikossa.
Veikkauksen ja pankkien liian korkeiden hintojen vuoksi kaikki raha kannattaa hankkia aina minulta. Speden katukauppa olisi vieläkin ylivoimainen nopeutensa vuoksi mutta maailman millekään pankille tai rahastolle en häviä. Kun kuuden viikon keskimääräinen toimitusaikani otetaan huomioon, myymäni rahan lopulliseksi hinnaksi muodostuu vain noin yksi viideskymmenesosa pankkien myymän rahan hinnasta eikä myynnistä synny mitään kuluja kenenkään maksettavaksi. Laatuero on siten kiistaton.
Kaikkien, jotka tarvitsevat rahaa työssään tai henkilökohtaisesti, kannattaa ilmoittautua minulle heti, sillä rahan hinta ei ole missään näin alhainen. Toistaiseksi myyn kuitenkin vain sellaisille, jotka tuntevat minut hyvin ja jotka kanssani keskusteltuaan ovat osoittaneet ymmärtävänsä rahakaupan toimintaperiaatteen kokonaisuudessaan.
Rahan myyminen tappiolla on täysin laillista toimintaa. Tahallisen tappion vuoksi tästä ei synny voittoa, tämä ei ole ammatin eikä elinkeinon harjoittamista, tähän ei tarvita yritystä eikä Y-tunnusta, veroja kuten ennakkoveroa ja arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa eikä tästä tarvitse tehdä minkäänlaista ilmoitusta millekään viranomaiselle kuten verottajalle tai rahoitustarkastukselle. Myymäni rahan hinta on 0.909 kuuden viikon toimitusajalla. Hinta on laaduton luku.
Sisäasiainministeriön kirjallinen hyväksyntä
Alkuperäinen rahapelipalveluni syntyi vedonlyönnin toimiluvista päättävän sisäasiainministeriön poliisiosaston arpajais- ja asehallintoyksikön annettua Osmo Anttalaiselle kirjallisen hyväksynnän Veikkaus oy:n kanssa kilpailevien palveluiden tarjoamiseksi lausuntopyynnön 16.2.2005 mukaisesti. Tällaisia palveluita voivat olla esimerkiksi lotto ja lausuntopyynnössä kuvailtu pitkäveto sekä muut ennustamisen tunnusmerkit täyttävät pörssin ja urheilun rahapelit.
Veikkaus oy:llä ei siten lausunnon perusteella ole eikä ole koskaan ollut oman alansa laillista yksinoikeutta Suomessa ja Veikkaus oy:n monopoli on hölynpölyä. Joka muuta väittää, osoittakoon, ettei asia ole niin kuin se on. Lausunnon SM-2005-00826/Tu-523 ovat allekirjoittaneet 23.2.2005 yksikön päällikkö, hallitusneuvos Jouni Laiho ja ylitarkastaja Janne Kaukonen (jouni.laiho@poliisi.fi, janne.kaukonen@poliisi.fi).
Kiskonta ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttö
Tutkintapyynnössäni 29.5.2008 Dnro 483/61/08, pyysin Kilpailuvirastoa selvittämään onko Veikkaus oy:n kilpailijoihinsa verrattuna keskimäärin noin kymmenkertainen pitkävedon kohteiden hinta niin paljon kilpailijoiden hintaa suurempi, että tällaista hintaeroa voidaan pitää kiskontana ja väärinkäyttääkö Veikkaus määräävää markkina-asemaansa hyväkseen, estäessään kilpailijoitaan markkinoimasta suomalaisille sellaisia otteluita ja muita pelikohteita, joita Veikkaus itse ei tarjoa pelattavaksi.
Laissa kilpailunrajoituksista annetun lain muuttamisesta 303/1998 Kilpailuviraston toiminnasta on säädetty seuraavaa: "Jos Kilpailuvirasto katsoo elinkeinonharjoittajan tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän toimenpiteillään rajoittavan kilpailua...sen on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin kilpailunrajoituksen tai sen kilpailulle vahingollisten vaikutusten poistamiseksi. Kilpailuvirasto voi kuitenkin olla ryhtymättä toimenpiteisiin, jos kilpailua kyseisillä markkinoilla voidaan kilpailunrajoituksesta huolimatta pitää kokonaisuudessaan toimivana tai jos kilpailunrajoituksella on vain vähäinen vaikutus taloudelliseen kilpailuun.
Vastauksena tutkintapyyntööni, Kilpailuviraston monopoliryhmän kesäapulainen Juuli Broms ilmoitti 1.7.2008 ansiokkaasti yhteenkään lainkohtaan viittaamatta sekä asiakirjan numeroa ja päivämäärää mainitsematta sähköpostitse seuraavaa: "Kilpailuvirasto katsoo, ettei sillä ole mahdollisuutta eikä tarvetta ryhtyä enempiin toimenpiteisiin asiassa". Tämä koskee myös saman tiedon antamista kirjallisesti, mistä hallintolakia tahallisesti rikkova Kilpailuvirasto on useasta kehotuksesta huolimatta kieltäytynyt asian EU-käsittelyn estääkseen. Lyhyissä perusteluissaan Kilpailuvirasto ei maininnut yhdelläkään sanalla otteluita ja muita pelikohteita, joita Veikkaus itse ei tarjoa pelattavaksi mutta ilmoitti suullisesti, että asia ei kuulu heille ja jos se jollekin kuuluu, tämä viranomainen saattaa olla Kuluttajavirasto.
Kuluttajavirasto alkoi tutkia asiaa 8.7.2008 ja ilmoitti 28.7.2008 Pirjo Julkusen allekirjoittamalla kirjeellä KUV/8084/41/2008, että asia ei kuulu heille, vaan kuuluu Kilpailuvirastolle, jonne Kuluttajavirasto siksi siirtää asian hallintolain 434/2003 21§:n nojalla... Veikkaus oy:n laiton monopoli, määräävän markkina-aseman väärinkäyttö, kiskonta kilpailijoihin verrattuna kymmenkertaisin hinnoin, edellämainitun lain tarkoittama kilpailun toimimattomuus ja kilpailunrajoituksen suuri vaikutus taloudelliseen kilpailuun tuottavat viranomaisrikollisille niin paljon laitonta rahaa, että tutkinnan estämiseksi on täytynyt rakentaa ikiliikkuja. Tätä voitaneen pitää erityisen hyödyllisenä näyttönä Veikkaus oy:n kuvitteellisen monopolin lopullisen kaatumisen kannalta.
Monenlaisen rahan monenlaiset lähteet
Pitkävedon keskimäärin noin kymmenkertainen hinta Veikkauksen parhaiden ulkomaisten kilpailijoiden hintaan verrattuna tarkoittaa, että vedonlyöjien rahat menevät Suomessa vääriin taskuihin. Veikkaus oy:n toiminta on aivan tavallista järjestäytynyttä rikollisuutta, joka Italiasta alkunsa saaneella tunnetulla tavalla on luikerrellut niin syvälle suomalaisenkin yhteiskunnan rakenteisiin, että rikollisuutta ja politiikkaa ei voida enää erottaa toisistaan. Rikollisliigan ja puolueiden käsittelemät asiat, sitoumukset, saavutetut edut ja henkilöt ovat yhteiset vähintään lähimpien kavereiden kautta eikä rikollisista voida päästä eroon näiden keskinäisten riippuvuuksien vuoksi. Esimerkiksi yrittäjäpuolue Kokoomus kansanedustajineen kannattaa yksityisen yritystoiminnan sijasta valtion monopolia ja tukee rikollisliigaa, jonka veikkauspomot ovat sosialistisen puolueen sähköasentaja Matti Ahde ja maatalouspuolueen Kauko Juhantalo.
Juhantalolla on ehdoton rikostuomio erittäin rajuista talousrikoksista eli herra Juhantalo on linnakundi. Myös tärkeitä maatalouspuolueen ehdokkaita eduskuntavaaleissa 2007 rahoittaneen Nova group oy:n (Y0875508-8) johtajat Arto Merisalo, Pauli Hakala, Erkki O. Auranen ja Erkki Pursiainen on tuomittu petoksista (Iltalehti). Näin laajaa erikoistaitojen tarvetta samassa yrityksessä on selitelty sattumaksi mutta on myös havaittu, että supliikkimiehenä tunnettu Arto Merisalo oli vankilavuosinaan Seutulassa muiden vankien keskuudestaan valitsema luottovanki, joka vankien virallisena edustajana tutustui läheisesti kaikkiin vankeihin ja pystyi näin verkostoitumaan tehokkaasti liikemiesten vaativia siviilitehtäviä varten.
Vaaleissa liikemiesten järjestely oli sellainen, että Nova group oy hankki liiketontteja Ideaparkin Toivo Sukarille sekä Tokmannin Kyösti Kakkoselle ja Nova group oy:n toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki valitsi ehdokkaita, joille muutaman herran yhdessä muodostama Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys jakoi vaalirahaa. Hyvä onkin, että jakoi, jotta tosiasiallisen yksipuoluemaan nimellisten puolueiden välille saatiin hieman eroa. Sosialistisen puolueen parhaaksi huijariksi osoittautui Veikkauksen kuvitteellisen monopolin ylläpitäjä, sähköasentaja Matti Ahde mutta joukolla aivan pohjalle putosivat maatalouspuolue ja yrittäjäpuolue, joiden kansanedustajien määrää on kiistatta nostettu pimeän rahan avulla.
Tallettamieni lehtien vaali-ilmoitusten ja muistiin merkitsemäni muun mainonnan kustannusten perusteella suurimpia vaalirahoitussalaisuuksia ei vielä ole paljastettu eikä ehdokkailta ja edustajilta saa suoria vastauksia tavallisiinkaan kysymyksiin. Puoluetoimistojen ohjeiden mukaisesti nämä ovat kuuntelevinaan, myötäilevät kysyjää ja ilman erimielisyyttä pyrkivät aina vastaamaan "kyllä" tai "joo". Siksi äänestäjän kannattaa ilmettään vähääkään muuttamatta heittää päivähoitoa, koulutusta, liikennettä ja terveydenhoitoa koskevien kysymystensä joukkoon äkillisesti jokin poliittisesti poikkeuksellisen tärkeä kysymys, kuten syötkö paskaa? Ihmisten välillä todella on laatuero eikä tästä testistä monikaan poliitikko selviä. Seura-lehden Taloustutkimuksella teettämän, 18.6.2008 julkaistun kyselyn mukaan maatalouspuolueen pääministeri Matti Vanhanen on Suomen epäluotettavin kansanedustaja.
Jotta mahdollisimman moni pääsisi eroon kätkettyjen vallankäyttäjien ohjailemista puoluepoliitikoista, suosittelen kaikille suomalaisille itsenäisen tulonlähteen hankkimista. Veikkaus oy:n huijaamat rahat tulevat laittoman monopolin harhaanjohdetuilta uhreilta mutta menestyvien vedonlyöjien voittamat rahat tulevat Euroopan markkinatalousmaissa toimivista vedonlyöntipörsseistä rehellisesti, laillisesti, verottomasti ja luotettavasti. Niin kauas eivät viranomaisrikollisten ja ostettujen poliitikkojen likaiset sormet ylety. Annan myöhemmin tarkat peliohjeet pitkävedon pelaajille.
Kenenkään ei kannata tehdä oikeaa työtä ainakaan rahan vuoksi, vaan pelata.
Sivun alku
|