Etusivu English Suomeksi Yhteystiedot
anttalainen.com/suomeksi/viranomaisrikollisuus/heli_saarinen.html

Oletko tietämättäsi viranomaisrikollisten uhri?

Esitän tässä selvyyden vuoksi vain yhden yksityiskohtaisen esimerkin laajasta suomalaisesta kokonaisuudesta, jonka perusteella on hyvin helppoa todeta, että Suomen oikeuslaitos ei ansaitse kenenkään kunnioitusta. Tässäkin jutussa viranomaisrikollinen jäi kiinni itse teosta.

Kymmenettuhannet hyväuskoiset suomalaiset ovat joutuneet samankaltaisten viranomaisrikollisten uhreiksi - lähes kaikki tietämättään ja kuvitellen, että oikeus edustaa lakia tai oikeudenmukaisuutta. Juuri mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.

Kuviteltujen auktoriteettien kunnioittaminen on täysin turhaa. Puolue, kirkko ja oikeus kuuluvat samaan uskomusjärjestelmään mutta ainoa näistä, jonka olemassaolo ei perustu pelkästään itsepetokseen, on oikeus.

Oikeus huijaa, juonittelee, kieroilee, valehtelee, kostaa ja etsii keinoja, joilla päätös etukäteen valitun edunsaajan hyväksi voidaan tehdä lain määräyksistä ja tosiasioista välittämättä.

Kaikkien huijariviranomaisten kauhuksi kerron seuraavassa miten laittoman oikeudenkäyntimaksun perintäyritys johti Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarisen jäämiseen kiinni viranomaisrikollisuudesta Nordea-pankin petosjutussa. Heli Saarinen määritteli käräjätuomarin arvoksi 70 euroa (femail judge evaluated herself under street price). Viranomaisrikollinen ei ole kykenevä hoitamaan tuomarin tehtäviä.

Pankin konkurssi

Tämä juttu alkoi jo 1990-luvun alussa kun Nordea-pankin edeltäjä ja eräät sitä lähellä olevat yritykset joutuivat konkurssitilaan, jonka vuoksi pankin jäljelle jäänyt omaisuus olisi lain mukaan tullut jakaa osakkeenomistajille ja pankin toiminta olisi tullut lopettaa. Pankin omavaraisuusaste oli pudonnut alle puoleen sallitusta vähimmäisarvosta eikä pankki ollut enää laillisesti olemassa.

Taistelussa toisten rahoista, lain ulkopuolella toimivalle pankille ja sen rikoskumppaneille kelpasivat tuolloin kaikki keinot veronkierrosta, väkivallasta ja rahanpesusta suoraan varastamiseen asiakkailta ja Suomen valtiolta. En tarkoita tällä pankkituen vastaanottamista, vaan aivan selvää varastamista.

Tavallisten pankkirikosten lisäksi toimintaan liittyi pankinjohtajien yksityisyritteliäisyyttä pankinjohtajan oman konttorin ja oman työpaikan säilyttämiseksi. En edes yritä nimetä eräitä pankinjohtajien käyttämiä keinoja, jotka eivät ole tästä maailmasta.

Minustakin tuli tuolloin pankin ja viranomaisrikollisten laittoman toiminnan uhri. Seuraavassa kerron kuitenkin ainoastaan tapahtumista, joiden perusteella sain Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarisen kiinni viranomaisrikollisuudesta useita vuosia pankin tekemien alkuperäisten rikosten jälkeen.

Haastehakemus ja oikeusapupäätös

Haastoin minua pettäneen Nordea-pankin oikeuteen. Tein tämän laatimalla vapaamuotoisen haastehakemuksen, jonka viimeiselle sivulle kirjoitin juuri ennen päiväystä ja allekirjoitustani, että haastehakemuksen liitteenä on oikeusapupäätös. Maksuista vapauttava päätös oli myös liitteenä eikä oikeus tai käräjätuomari esittänyt jutun käsittelyn missään vaiheessa mitään moitetta oikeusapupäätöstä kohtaan.

Smoking gun

Jutun käsittely oli kokonaan kirjallinen eli kaikki juttuun laillisella tavalla vaikuttavat tekijät dokumentoitiin juttua käsiteltäessä täydellisesti. Vaikka tilanne rikollisten ahdistamana oli todella niin hankala, että jouduin hakemaan vapautuksen oikeudenkäyntimaksusta oikeusaputoimiston oikeusapupäätöksellä, en osannut aavistaa etukäteen, että oikeusapupäätös olisi jutun tärkein yksityiskohta. Sen avulla sain viranomaisrikollisen kiinni itse teosta.

Kuinka pankin petosjutussa kävi?

Ennen haastehakemuksen tekoa olin varmistanut usealta luotettavalta Nordea-pankin työntekijältä, että heidän käsityksensä mukaan pankki oli aivan selvästi pettänyt minua ja että minun pitäisi voittaa tuo juttu. Kuitenkin kävi aivan toisin. Hävisin jutun ja oikeus tuomitsi minut maksamaan lisäksi pankin oikeudenkäyntikulut.

Silloin aloin epäillä, että jutun käsittelyn pääperiaatteissa on jotakin vialla. Epäilykseni heräsivät huomattuani, että käräjätuomari ei näyttänyt tuntevan haastehakemuksessa esittämiäni asioita. Lopullisesti epäilykseni viranomaisrikollisuudesta vahvistuivat kun Espoon käräjäoikeus yllättäen määräsi minulle oikeudenkäyntimaksun maksettavaksi päätöksen tehtyään.

Viranomaisrikollisuus varmistuu

Oikeudenkäyntimaksua ei olisi tullut määrätä, koska minut oli vapautettu oikeudenkäyntimaksun maksamisesta haastehakemuksessa mainitulla ja sen liitteenä olleella oikeusapupäätöksellä. Asian selvittämiseksi valitin oikeudenkäyntimaksun määräämisestä, jolloin ilmeni, että minut hävinneeksi tuominnut käräjätuomari ei ollut lainkaan tietoinen oikeusapupäätöksestä, vaikka hän oli tehnyt päätöksensä juuri sen paperin perusteella, jossa oikeusapupäätöksestä mainittiin ja jonka liitteenä oikeusapupäätös oli.

Jatkoin selvitystyötä usealla kirjallisella tiedustelulla, joiden vastaanottamisesta oikeus antoi minulle kuitin. Koska olin luovuttanut käräjäoikeudelle oikeusapupäätöksen, pyysin oikeutta kertomaan miksi minulta vaadittiin aiheettoman maksun maksamista. Oikeus ei pystynyt antamaan tähän mitään selitystä eli käräjätuomari Heli Saarinen ei vieläkään kehotuksesta huolimatta suostunut lukemaan niitä papereita, joiden perusteella hän oli jo tehnyt päätöksensä eikä hän ollut esittänyt käsittelyn missään vaiheessa aikaisemminkaan minkäänlaista väitettä oikeusapupäätöstä vastaan.

Viranomaisrikollisen siilipuolustus

Espoon käräjäoikeus kieltäytyi kolmeen kertaan vastaamasta kirjalliseen vaatimukseeni saada tietää millä perusteella aiheeton oikeudenkäyntimaksu oli määrätty mutta joutui antamaan kuitin jokaisesta vastaanottamastaan vaatimuksesta. Ilmeisesti tosiasiaksi osoittautunut ja esille tuomani epäilys, että Espoon käräjäoikeus tekee päätöksiä yrityskumppaneidensa eduksi vastapuolen papereita lukematta, pakotti Espoon käräjäoikeuden siilipuolustukseen.

Lopulta käräjätuomari Heli Saarinen antoi kirjallisen vastauksen. Tässä hän ilmoitti seuraavaa: "Maksun määräämisessä ei ole tapahtunut virhettä... Se seikka, ettei Anttalainen ole tätä ymmärtänyt, ei vapauta häntä siitä oikeudenkäyntimaksusta, joka häneltä kantajana on peritty... Lisäksi käräjäoikeus toteaa paneutuneensa huolellisesti kaikkiin Anttalaisen toimittamiin selvityksiin... Käräjäoikeuden menettely ei ole eikä ole ollut aiheetonta tai lainvastaista..."

Näin käräjätuomari Heli Saarinen esitti tietoisesti ja toistuvasti käräjäoikeuden nimissä kirjallisen valheen eli puhui lööperiä. Heli Saarinen ei ollut lukenut niitä papereita, joiden perusteella hänen tuli tehdä päätöksensä ja joiden perusteella hän väitti tehneensä päätöksen Nordea-pankin petosjutussa. Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarinen päätti asiasta automaattisesti Nordea-pankin eduksi, toisen osapuolen esittämiin näkökantoihin tustustumatta.

Kun minulle määrättyä laitonta oikeudenkäyntimaksua koskeva valitukseni tuli monen aikaisemman käsittelyvaiheen jälkeen käsiteltäväksi myöhemmin Helsingin hallinto-oikeuteen, Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarinen sai tietää Helsingin hallinto-oikeudelta, että haastehakemuksessa oli mainittu oikeudenkäyntimaksusta vapauttavasta oikeusapupäätöksestä ja että päätös oli haastehakemuksen liitteenä.

Lausunnossaan Helsingin hallinto-oikeudelle Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarinen esitti nyt, että hänelle tuntematon oikeusapupäätös olisi ilmestynyt jostakin "jossakin vaiheessa", se ainakin koskisi jotakin muuta asiaa ja että oikeudenkäyntimaksu tulisi maksaa. Heli Saarinen ei osannut kertoa mitä asiaa hän tarkoitti ja miksi hänelle selvisi vasta kuukausia tekemänsä päätöksen jälkeen, että päätöstä ei saa tehdä automaattisesti Nordea-pankin eduksi, toisen osapuolen esittämiin näkökantoihin tustustumatta.

Viranomaisrikollinen jäi kiinni

Viranomaisrikollisten puolustaminen oli Espoon käräjäoikeudelle niin tärkeä tehtävä, että oikeus oli valmis taistelemaan laittoman 70 euron maksun puolesta tuhansien eurojen kustannuksin. Käräjätuomari Heli Saarinen ei useista kirjallisista vaatimuksistani huolimatta suostunut lukemaan oikeudelle toimittamiani papereita, laittoi oikeudenkäyntimaksun heti ulosottoon ja jäi moneen kertaan kiinni oikeuden nimissä oikeuden kirjallisina päätöksinä ja lausuntoina tietoisesti esittämistään valheista.

Nämä tapahtumat osoittavat aukottomasti, että haastettuani Nordea-pankin oikeuteen petoksesta, Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarinen tuomitsi minut hävinneeksi lukematta oikeudelle esittämiäni papereita, joiden perusteella päätös tuli tehdä ja joiden perusteella hän väitti tehneensä päätöksen. Kaikki epäilykseni osoittautuivat todeksi.

Useat muut Espoon käräjäoikeuden käsittelemät jutut osoittavat myös, että Heli Saarinen ei ole poikkeus Espoon käräjäoikeudessa. Espoon käräjäoikeus ei ole oikeudelta edellytettävällä tasolla ja Espoon käräjäoikeutta voidaan kutsua asiallisin perustein viranomaisrikollisten hallitsemaksi mätäpaiseeksi.

Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarinen jäi tällä tavalla kiinni viranomaisrikollisuudesta. Hänen tekonsa on pahin, mihin mikään käräjätuomari voi missään olosuhteissa syyllistyä.

Helsingin hallinto-oikeuden umpikuja

Juttu ei kuitenkaan pääty tähän, koska Helsingin hallinto-oikeudelle syntyi vakava eli naurettava ongelma. Jos hallinto-oikeus nyt päättäisi, että minun ei tarvitse maksaa oikeudenkäyntimaksua haastehakemuksessa olleen oikeusapupäätöksen vuoksi, Helsingin hallinto-oikeus samalla myöntäisi kirjallisesti, että Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarinen tuomitsi pankin voittajaksi papereita lukematta.

Jos taas minun tulisi maksaa oikeudenkäyntimaksu, maksun määrääminen rikkoisi lakia haastehakemuksessa olleen oikeusapupäätöksen vuoksi. Minulla on ollut täysi syy olettaa, että käräjäoikeus on hyväksynyt haastehakemuksessa mainitun ja sen liitteenä olleen oikeusapupäätöksen oikeudenkäyntimaksusta vapautumiseksi, koska oikeus ei esittänyt oikeusapupäätöstä vastaan minkäänlaisia moitteita Nordea-pankin petosta käsiteltäessä eikä sen jälkeenkään, tiedusteltuani tätä useita kertoja kirjallisesti.

Usean kirjallisen näytön perusteella on täysin selvää, että Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarinen jätti paperit lukematta ja yksinkertaisesti vain päätti laista ja tosiasioista välittämättä, että Nordea-pankki voittaa tämän jutun.

Minun todella pitikin hävitä, sillä tässä kuvattujen yksityiskohtien lisäksi jutussa on kyse viranomaisten pitkäaikaisesta laajamittaisesta laittomasta toiminnasta, viranomaisten harjoittamasta kostosta ja kiusanteosta sekä viranomaisten pitkäaikaisen laittoman toiminnan aiheuttamista useiden miljoonien eurojen vahingoista ja vastaavista korvausvaatimuksista. Jos voittaisin, minuun kohdistetut laittomat toimet, kosto ja kiusanteko voisivat tulla kalliiksi viranomaisrikollisille.

Lähes vuoden asiaa mietittyään, Helsingin hallinto-oikeus yritti vielä hankkia minulta sellaisia lisätietoja, että oikeudenkäyntimaksua koskeva asia voitaisiin päättää minun edukseni uusien dokumenttien perusteella, jolloin Espoon käräjäoikeuden laitonta toimintaa ei tarvitsisi käsitellä. Tähän en tietysti suostunut, koska en voinut olla huomaamatta menettelyn tarkoitusta.

Helsingin hallinto-oikeuden päätös

Helsingin hallinto-oikeudessa työskentelevä harjoittelija kertoi minulle tilastoja katseltuaan, että "tämän jutun käsittely on kestänyt ennätyskauan". Kun kysyin samaa eräältä hallinto-oikeudessa pitkään työskenneeltä henkilöltä, tämä ei asiakaspalvelutehtävästään huolimatta suostunut sanomaan yhtään mitään kuluneen ajan pituudesta, vaikka kuinka vaadin häntä kertomaan onko asiaa käsitelty hänen mielestään vähän aikaa, tavallisen mittainen aika vai jo ennätyksellisen kauan ja koska päätös olisi mahdollisesti odotettavissa. Hallintolain mukaan viranomaisen tulee antaa tietoja käsiteltävänä olevan asian käsittelyn edistymisestä.

Kun päätös lopulta tuli, Helsingin hallinto-oikeus kumosi Espoon käräjäoikeuden päätöksen ja totesi oikeudenkäyntimaksusta vapauttavan oikeusapupäätöksen olleen haastehakemuksen mukana. Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarinen oli siis tuominnut Nordea-pankin voittajaksi ja minut hävinneeksi lukematta oikeudelle esittämiäni papereita, joiden perusteella päätös tuli tehdä ja joiden perusteella hän väitti tehneensä päätöksen. Viranomaisrikollinen oli nyt saatu lopullisesti kiinni monen eri kirjallisen todisteen sekä Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen perusteella.

Naurettavinta kuitenkin on, että koko juttu ei edes ollut käsiteltävänä Espoon käräjäoikeudessa. Espoon käräjäoikeus antoi minulle kaksi erillistä kuittia tästä seikasta, koska siirsin jutun käsittelyn Helsingin käräjäoikeuteen vastaajan kotipaikan vuoksi ja sain tästä vielä kolmannen kuitin Helsingin käräjäoikeudelta. Espoon käräjäoikeus siis valituksistani huolimatta päätti asiasta, josta sillä ei ollut laillista oikeutta päättää.

Viranomaisrikollisuus on erittäin vakava rikollisuuden laji mutta viranomaisrikolliseltakin edellytetään jonkinlaista ammatillista pätevyyttä, jotta farssin viihteelliset ainekset eivät nousisi pääosaan. Tärkeintä toistaiseksi on, että viranomaisrikollinen, Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarinen jäi kiinni. Viranomaisrikollinen ei ole kykenevä hoitamaan tuomarin tehtäviä mutta hoitaa silti.

Miksi pankki voittaa aina?

Syyt on hyvä ymmärtää. Espoon käräjäoikeus - kuten muutkin käräjäoikeudet - päättää pankkien ja kansalaisten välisistä asioista pankkien eduksi lain määräyksistä ja tosiasioista välittämättä entisen presidentin, herra Mauno Koiviston vuodelta 1992 peräisin olevan salaisen määräyksen perusteella. Tämän vieläkin noudatettavan määräyksen mukaan pankki on aina tuomittava voittajaksi.

Otin tästä selvää viemällä Espoon käräjäoikeudelle tätä asiaa koskevan kirjallisen tiedustelun kuittia vastaan. Kirjallisen tiedusteluni perusteella Espoon käräjäoikeus myönsi päättävänsä ratkaistavaksi tuotuja asioita toisen osapuolen eduksi lain määräyksistä ja tosiasioista välittämättä juuri siten kuin tiedustelussani esitin.

Nykyinen tasavallan presidentti, rouva Tarja Halonen on julistanut lait kumoavan asiakirjan salaiseksi ja on siten aiheuttanut lain rikkomiseen kehottavalla menettelyllä yhdessä entisen presidentin, herra Mauno Koiviston kanssa erittäin suuria taloudellisia vahinkoja ja inhimillisiä kärsimyksiä kymmenilletuhansille suomalaisille sekä heidän omaisilleen ja ystävilleen. Tämä on Tarja Halosen pahin teko suomalaisia vastaan.

Lörts!

Viranomaisrikollisten toimien seuraaminen on hyvin murheellista ja sääli valtaa mieleni. Käräjätuomari luottaa kavereihinsa, jotka auttavat toinen toistaan ja he luulevat voivansa tehdä mitä tahansa toistensa sekä yrityskumppaneidensa hyväksi lain määräyksistä ja tosiasioista välittämättä.

Kun huijareiden henkiset kyvyt eivät kuitenkaan riitä, viranomaisrikollisuus paljastuu käräjätuomarin itse allekirjoittamia papereita lukemalla. Se on hyvin murheellista. Ei kenellekään saisi käydä niin huonosti.

Tilastollinen tosiasia on, että kaikille aloille ei mitenkään voi riittää kyvykkäitä ja hyväntapaisia työntekijöitä. Puolet ihmisistä on väistämättä keskitason alapuolella tutkittiinpa mitä tahansa ominaisuutta, eivätkä edes heistä parhaat hakeudu oikeuslaitoksen palvelukseen. Suomalaiset ovat hyvin tietoisia oikeuslaitoksensa vakavista ongelmista.

Huolimatta jäämisestään kiinni viranomaisrikollisuudesta, Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Heli Saarinen jatkaa työssään. Kenenkään muunkaan viranomaisrikollisen yrityskumppaneineen ei tarvitse pelätä minkäänlaista rangaistusta. Kaverit auttavat aina ja myös heitä autetaan.

Lyhyesti sanottuna tässä on kyse kaikkein vakavimmasta järjestäytyneestä rikollisuudesta, joka on lisäksi valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Työni viranomaisrikollisten saattamiseksi vastuuseen teoistaan kuitenkin jatkuu. Niistä asioista eivät enää päätä yksin Suomen viranomaiset.

Kiitän kaikkia, jotka ovat ottaneet minuun yhteyttä.

Tarkistamattomia puhelinluettelotietoja

Saarinen Heli, Saunamäentie 4 D, Espoo, 09-8843550


Sivun alku