Tunnistatko kaikkein suurimmat vaarat?
Mikäli sinua ei ole kutsuttu "Hyvä Veli" -järjestön jäseneksi, voit olla varma, että jonakin päivänä viranomaiset ottavat sinuun yhteyttä tärkeän asian vuoksi. He haluavat rahasi ja omaisuutesi.
Samalla menetät kaiken muunkin, jonka olemassaoloa et muistanut edes ajatella onnellisina päivinä aikaisemmin. Monet läheiset ihmiset, terveytesi ja tulevaisuutesi. Pahimmassa tapauksessa jäät kokonaan yksin.
Sinua vastaan juonittelevat viranomaisrikolliset kavereineen ja yrityskumppaneineen ovat kaikkein suurin vaarasi. He eivät suojele sinua vaan toinen toisiaan. Se on helppoa, sillä viranomaisrikolliset ovat kaikissa toimissaan lain yläpuolella.
Suomen oikeuslaitoksen ei tarvitse noudattaa lakia eikä lakia rikkovan tuomarin kavereineen ja yrityskumppaneineen tarvitse pelätä minkäänlaista rangaistusta. Tämä ei ole kirjoittajan esittämä väite eikä mielipide, vaan tosiasia, jonka kaikkien eri oikeusasteiden tuomarit voivat hyvin vahvistaa ja ovat vahvistaneetkin. Toisin sanoen, tästä asiasta ei ole erimielisyyttä.
Mahdollinen käsityksesi Suomen oikeuslaitoksen ja muiden viranomaisten asiallisesta toiminnasta on täysin väärä. Kuviteltujen auktoriteettien aiheeton kunnioittaminen, keskiluokkainen sovinnaisuus sekä tietämättömyys ja välinpitämättömyys saattavat estää näkemästä asioiden todellista olotilaa.
Tuomarit käyttävät valtaa, joka ei perustu lakiin. Siksi myös suomalaisen yhteiskunnan toiminta kokonaisudessaan on lakiin perustumatonta. Mielenkiintoinen kysymys onkin, noudattavatko lakia ainoastaan ne, joita vastaan viranomaisrikolliset hyökkäävät.
Suomen oikeuslaitos on rikollisliiga, jonka uhriksi joutuu helpoimmin, jos noudattaa lakia ja erityisesti jos vaatii oikeuslaitosta noudattamaan lakia. Viranomaisrikollisten rikollisliigasta sekä näiden kavereista ja yrityskumppaneista kannattaa pysytellä erossa ellei jo ole "Hyvä Veli" -järjestön jäsen.
Suomen oikeuslaitos on kansainvälisesti vertailtuna aivan pohjalla eikä ansaitse kansalaisten vähäisintäkään kunnioitusta.
Suojaudu vaaroilta etukäteen
Hyväuskoisuuteen johtavat kodin, koulun ja kirkon hyväntapaisuuden opit eivät riitä, jouduttaessa puolustautumaan viranomaisasemaan hakeutuneita huijareita ja pahantekijöitä vastaan. Koska viranomaiset toimivat täsmälleen päinvastoin kuin heidän tulisi toimia, voit luottaa ainoastaan rahaan, joka on suojassa viranomaisrikollisten hyökkäyksiltä kaukana Suomen rajojen ulkopuolella.
Omista periaatteista ei tarvitse silti luopua. Oikein hoidettu järjestely on täysin laillinen ja siksi erityisen suositeltava. Yhä useammat suomalaiset siirtävätkin raha-asiansa viranomaisrikollisten ulottumattomiin ulkomaille. Tällä sivulla kerrotaan miten tämä tehdään.
Siirry suoraan asiaan ja anna yhteystietosi englanninkielisen sivun lopussa tai lue ensiksi seuraavissa kappaleissa esitetyt perustelut. Linkin kautta saat alan parhaat tiedot, 24 ilmaista raporttia ja voit tutustua julkaisuun nimeltä "The Q, A Global Wealth Education Newsletter". Tämä kallis lehti on täyttä asiaa. Laitan näille sivuille muutamia lehden numeroita PDF-muodossa kaikkien nähtäväksi kun ehdin.
Kenen puolella pankinjohtajasi on?
Laki velvoittaa suomalaiset pankinjohtajat omien asiakkaidensa ilmiantajiksi. Asiakkaita viranomaisten kanssa pettävä pankinjohtaja tarkkailee sinua ja pankkiasioitasi sekä tekee johdattelevia kysymyksiä saadakseen selville millainen olet. Mikäli poikkeat jollakin tavalla tavanomaisesta asiakkaasta, pankinjohtaja kertoo salaa viranomaisille, että olet epäilyttävä henkilö.
Tähän sinulta tarvitaan vain muutama väärin valittu sana tai johonkin tavalliseen pankkitapahtumaan liittyvä yksityiskohta, jonka merkityksestä et tiennyt. Älä kuitenkaan kysele mitään, jotta pankin kesäapulainen ei ilmiantaisi sinua epäilyttävien kysymysten esittämisen vuoksi.
Ilmiannon jälkeen olet viranomaisten tarkan seurannan kohteena. Laki kieltää kertomasta sinulle itsellesi, että sinua epäillään ja seurataan.
Suomalaisen poliisivaltion toiminnasta
Ilmiannot ja urkinta eivät ole kuvitelmia, väitteitä eivätkä mielipiteitä, vaan koko yhteiskunnan kattavan salaisen ilmiantojärjestelmän tavanomaista toimintaa Suomen lakien mukaisesti.
Ole varovainen tietoja etsiessäsi ja esimerkiksi seuraavaa linkkiä klikatessasi, sillä viranomaiset voivat saada selville, että juuri sinun koneesi käyttäjä on kiinnostunut kielletyistä tiedoista ja on siksi epäilyttävä henkilö.
Vain pieni osa kansalaisista tietää mitä heidän selkänsä takana tapahtuu. Laki 30.1.1998/68 paljastaa menettelyn yksityiskohdat ja kertoo esimerkiksi seuraavaa "on viipymättä ilmoitettava asiasta selvittelykeskukselle ja annettava pyynnöstä kaikki tiedot ja asiakirjat, joilla saattaa olla merkitystä epäilyn selvittämiseksi...asiakkaan tunnistamistiedot on säilytettävä luotettavalla tavalla vähintään viiden vuoden ajan...ilmoituksen tekoa ei saa paljastaa sille, johon epäily kohdistuu, eikä muulle henkilölle...
Huomautus: Laissa on mielenkiintoinen, hauska aukko: salaiset urkintatiedot saa paljastaa esimerkiksi yritykselle, joka ei ole henkilö eikä epäilty. Tiedot haltuunsa saanut yritys, joka ei ole ilmiantaja eikä kuulu ilmoitusvelvollisten joukkoon, saa paljastaa tiedot edelleen sopiville henkilöille, muille yrityksille ja vaikka iltapäivälehdille. Näin ei kuitenkaan tiedetä tapahtuneen, koska Suomi on henkiseen kuriin, kuviteltuihin auktoriteetteihin ja itsesensuuriin perustuva keskusjohtoinen poliisivaltio.
Pankki tarjoaa veronkiertoa, rahanpesua ja kiristystä
Entä jos pankinjohtajasi onkin vain tavallinen talousrikollinen? Voitko luottaa häneen loppuun saakka? Millainen loppusi silloin on?
Et voi kysyä laittomista palveluista pankinjohtajaltasi, koska et tiedä onko hän ilmiantaja vai talousrikollinen mutta jos vaikutat luotettavalta ja kuuntelet häntä tarkasti, saatat huomata milloin sinulle tehdään hienovarainen ehdotus. Esitä tyhmää ja ole kuin mitään ei olisi tapahtunut. Et voi tietää, onko pankinjohtajasi vihjaus hämäystä ilmiantotarkoituksessa vai ammattimaisen talousrikollisen hienovarainen ehdotus mahdolliselle rikoskumppanille. Ilmeesikään ei saa värähtää kun huomaat, että pukki toimii kaalimaan vartijana.
Nordea-pankki on alan ylivoimainen markkinajohtaja. Se tarjoaa luotettaville yrittäjille ja ammatinharjoittajille perinteisiä veronkiertopalveluitaan sekä rahanpesua tiskin alta. Toiminnassa ovat mukana myös Diners Club Finland Oy käytännön järjestelijänä yhdessä kuriirien kanssa ja Nordea-pankin entinen tytäryhtiö Huoneistokeskus Oy, joka hoitaa suuret rahanpesuasiat.
Nordea-pankin laittomat palvelut ovat sisäpiirin salaisina järjestelyinä monopolimaisen puutteellisia. Pankin palveluksessa olevien henkilöiden henkilökohtaisen eduntavoittelun vuoksi palveluihin sisältyy lisäksi ylimääräinen riski joutua kiristyksen kohteeksi. Älä vaaranna rahojasi, omaisuuttasi, yksityisyyttäsi ja henkilökohtaista turvallisuuttasi Nordea-pankissa.
Voiko keskusjohtoisessa järjestelmässä kysyä neuvoa?
Suomen nykyinen urkintajärjestelmä ei juuri eroa entisen Itä-Saksan Staat Sicherheit (STASI) -järjestelmästä. Politiikka on vaihtunut taloudeksi ja tekniikka on kehittynyt mutta huolellisesti tarkkaillen aloittelijakin huomaa esimerkiksi lehdistä ja televisiosta miten propagandan keinoja käytetään kansalaisten mielipiteiden ohjailuun laajamittaisesti ja keskitetysti.
Suomen valtion keskusjohtoista urkintajärjestelmää on vastustanut mm. Suomen asianajajaliitto, jonka jäsenet ovat myös ilmiantovelvollisia. Ilmiantovelvollisuus koskee kaikkia Suomessa toimivia eri alojen asiantuntijoita ja yrityksiä, joiden voidaan olettaa liiketoimintansa perusteella pystyvän toimimaan urkkijoina.
Laki luettelee suuren joukon ilmiantovelvollisten ammatteja ja toimialoja. Esimerkiksi pankinjohtaja, kiinteistönvälittäjä, asianajaja, tilintarkastaja ja R-kioskin myyjä eivät ole kavereitasi, vaan ilmiantoon lailla velvoitettuja urkkijoita. Tämä ei ole heidän häpeänsä, vaan Suomen valtion häpeä.
Älä koskaan pyydä keneltäkään suomalaiselta asiantuntijalta neuvoa mihinkään taloudelliseen kysymykseen äläkä kysele voisiko joku muu henkilö tai yritys kertoa asiat siten kuin ne ovat. Tällaisen kysymyksen esittäminen tekee sinusta erityisen epäilyttävän. Avoimet keskustelut asioista niiden oikeilla nimillä ovat Suomessa suuri turvallisuusvaara entisen Neuvostoliiton ja Itä-Saksan tapaan.
1990-luvun viranomaisrikollisuudesta ja sen seurauksista
Suojaa rahasi, omaisuutesi ja yksityisyytesi laillisesti
Tarvitset kunnollista apua voidaksesi hoitaa asiasi laillisesti ja turvallisesti. Kerron tässä miten pääset alkuun. Samalla huomaat, että Suomi ei ole koko maailma eikä maailman napa.
Olen keskustellut monet kerrat Quester Press Ltd:n toimitusjohtajan, Dr. Richard Cawten kanssa. Richard Cawte on englantilainen konsultti, kustantaja, kokenut huippuasiantuntija ja tunnettu luennoitsija, jonka neuvoihin luotetaan. Lisäksi hänellä on kaltaisiaan eri alojen avustajia ympäri maailmaa. Quester Press Ltd tunnetaan parhaiten kirjoistaan ja The Q -lehdestä.
The Q, A Global Wealth Education Newsletter:n tarjoamat tiedot ovat vähentäneet valtioiden verotuloja ja vaikeuttaneet itsenäisten kansalaisten valvontaa niin voimakkaasti, että Euroopan Unionin viranomaiset ovat yrittäneet turvautua sensuuriin. Siksi The Q:n painopaikka oli jonkin aikaa Englannin sijasta Australia. The Q on saatavana myös sähköpostitse PDF-muotoisena.
Vapaa talous ei tunne rajoja
Vaikka kuvittelisit rahojesi ja omaisuutesi olevan turvassa, tutustu ympäröivän maailman vaaroihin ja mahdollisuuksiin etukäteen. Et ole yksin. Moni muukin on kaikessa hiljaisuudessa muuttanut elämäänsä tehokkain ja laillisin keinoin, jotka ovat jokaisen käytettävissä. Olet hyvässä ja arvostetussa seurassa.
Tässä ei voida kertoa kaikkea eikä edes vihjailla mutta tiedätkö esimerkiksi miksi suomalaisten pörssiyhtiöiden ulkomainen omistus on yleistynyt? Millä keinoin tällaisiin toimiin ryhtyneet henkilöt ovat välttäneet kiinnijäämisen laittomista omistusjärjestelyistä, veronkierrosta sekä rahanpesusta ja miten he ovat onnistuneet pitämään omat asiansa omana tietonaan?
Samat keinot toimivat laillisiakin asioita hoidettaessa. Ala tutustua näihin elämäsi tärkeimpiin asioihin omassa rauhassa parhaan mahdollisen asiantuntijan opastuksella. Siihen on nyt helppo tilaisuus. The Q, A Global Wealth Education Newsletter kertoo tarvittavat tiedot.
Aloita jo tänään!
The Q:n julkaisija, Quester Press Ltd lähettää kaikille kiinnostuneille vapaasti ja veloituksetta 24 raporttia.
Käsiteltäviin aiheisiin kuuluvat talousasioiden ja kansainvälisen toiminnan lisäksi myös internetin ja muun nykytekniikan aiheuttamat turvallisuusriskit kuten viranomaisten, yritysten ja yksityisten henkilöiden harjoittama salakuuntelu, nettivakoilu ja hakkerointi sekä niiltä suojautuminen.
Jokaisen pitäisi tuntea nämä asiat ennen kuin on liian myöhäistä. Raporteissa kerrotulla tavalla voit samalla pyytää veloituksetta eräitä ohjekirjasia. Esimerkiksi paperille painettu 48-sivuinen "Money Movers" kertoo miten rahaa siirretään laillisesti maasta toiseen huomiota herättämättä.
Jo muutaman raportin luettuasi huomaat, että The Q, A Global Wealth Education Newsletter tarjoaa vapaille eurooppalaisille parhaat mahdolliset keinot toimia sekä omassa ympäristössään että maailmanlaajuisesti. Lehdellä on lukijoita yli sadassa maassa. Oman kokemukseni perusteella tiedän hyvin, että sinäkin tarvitset näitä tietoja. Olen ollut The Q:n tyytyväinen lukija jo usean vuoden ajan.
Siirry linkistä avautuvan sivun loppuun ja anna yhteystietosi. Saat 24 ilmaista raporttia, joiden perusteella on helppoa päättää miten etenet kohti sinulle kuuluvaa taloudellista ja henkilökohtaista vapautta. Nykyinen asemasi ja olosuhteesi voivat olla millaiset tahansa. Tässä ovat lailliset ja tehokkaat keinot.
Sivun alku
|