|
Puhelimen salakuuntelu viranomaisrikollisten suojana
Viranomaisrikollisuus on Suomen suurin yhteiskunnallinen ongelma.
Kerron ensin yksinkertaistetun keksityn esimerkin. "Jos hieman varomattomasti annat ymmärtää, että hallitus on mielestäsi mätä, saat pian ystäviä, jotka ovat kanssasi samaa mieltä. Heistä kaikki muut paitsi yksi ovat vilpittömiä ystäviäsi. Tämä yksi sanoo sinulle, että nyt olisi vallankumouksen aika. Jos uskot häntä ja alat toimia ymmärtämättä kuka hänet luoksesi lähetti, olet pian hirressä".
Mitä siis tapahtuu, jos joku uskaltaa vaatia, että Suomen viranomaisten täytyy noudattaa lakia ja että viranomaisrikollisia pitää rangaista? Viranomaisrikollisten liigaan kuuluva käräjätuomari myöntää silloin salaisesti poliisille oikeuden salakuunnella lain noudattamista vaativan kansalaisen puhelinta. Salakuuntelun tarkoitus on viranomaisrikollisten sekä heidän kavereidensa, apureidensa ja yrityskumppaneidensa suojelu.
Suomessa ei ole puhelinsalaisuutta, vaan viranomaiset salakuuntelevat aivan tavallisten kansalaisten puhelimia. Yleisin syy joutua salakuunnelluksi on väärä mielipide. Kerron tällä sivulla eräitä teknisiä suojautumiskeinoja ja tarjoan lukijoilleni laitteita, joilla viranomaisrikollisten harjoittama laiton puhelimen salakuuntelu voidaan estää.
Rehelliset virkamiehet, rikollisyhteistyö ja painostaminen
Koska myös rehellisiä virkamiehiä on olemassa, olen saanut salaisesti tutustua viranomaisrikollisten omaksi suojakseen kehittämään järjestelmään, eräiden minulle tuntemattomien henkilöiden puheluista tehtyihin nauhoituksiin sekä nauhoilta paperille tarkasti kirjoitettuihin yksityiskohtiin.
Nauhoituksista ilmenee, että viranomaisrikolliset harjoittavat yhteistyötä tavallisten rikollisten kanssa. Näiden tehtäväksi annetaan houkutella viranomaisrikollisia arvostelleita kansalaisia sellaisiin tilanteisiin ja keskusteluihin, joiden perusteella viranomaisrikollisten uhrien voitaisiin väittää syyllistyneen johonkin rangaistavaan tekoon.
Salakuunteluaineistosta havaitsee helposti, kuinka viranomaisrikolliset ja heidän apurinsa yrittävät yhä uudelleen kuin paraskin puhelinmyyjä johdatella uhrinsa ansaan ja saada tämän edes örähtämään oikeassa kohdassa. Tällaiset jutut eivät ole suojelupoliisin yksinoikeus, vaan myös poliisit, rajavartijat ja käräjätuomarit koheltavat omissa asioissaan. Ei tunnu miellyttävältä ajatella missä muissa maissa vallanpitäjät käyttävät samoja menetelmiä kansalaisia vastaan.
Rikollisjärjestön tärkein tavoite
Hyvä Veli -järjestöä ja tutunkauppaa kuvataan julkisesti vähättelevin sanoin "Suomi on niin pieni maa, että täällä kaikki päättäjät tuntevat toisensa" kuin kyse olisi ainoastaan viattomista, luonnollisista ja yksinomaan hyödyllisistä pikkuasioista. Samat väittämät koskevat kuitenkin kaikkea järjestäytynyttä rikollisuutta, josta viranomaisrikollisuus on naamioitu taitavimmin osaksi yhteiskunnan lailliselta näyttävää toimintaa. Ei siis ole mitään ongelmaa, josta tarvitsisi tai voisi keskustella, vaan kaikki on "hyvin". Tämä kaiken järjestäytyneen rikollisuuden tärkein tavoite edellyttää myös tavallisten suomalaisten puhelinten salakuuntelua.
Puhelinsalaisuutta ei ole -- Stoppa Storebror!
Internetin ja puhelimien tehostetun valvonnan aloitti pääministeri Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen sisäasiainministeri Kari Rajamäki (Rajamäki Kari, SDP, ent. sisäasiainministeri, 050-5113135, Sonera). Rajamäen tehotoimista kertoi esimerkiksi YLE:n teksti-TV sunnuntaina 22.10.2006. Lisääntynyt valvonta merkitsee, että myös yhä useampi aiheetonta valtaansa väärin käyttävä viranomaisrikollinen jää kiinni laittomasta salakuuntelusta. Liigan jäseniä ei kuitenkaan tuomita rangaistukseen, sillä tekivätpä nämä mitä hyvänsä, rikolliset puolustavat uskollisesti toinen toisiaan, kavereitaan ja yrityskumppaneitaan ylimmälle tasolle asti sekä kostavat ja tekevät kiusaa niille, jotka eivät suostu alistumaan gangstereiden määräyksiin. Siksi rahan, omaisuuden ja yksityisyyden suojaaminen viranomaisrikollisten hyökkäyksiä vastaan on erityisen tärkeää.
Jos sinulta varastetaan auto, joka pian löytyy, varas voi olla salakuuntelulaitteita asentava poliisi. Jos kotiisi murtaudutaan ja syötiksi pöydälle jättämäsi rahat eivät kelpaa murtautujalle, tämäkin rikollinen on luultavimmin poliisi. Suomessa ei ole puhelinsalaisuutta, vaan viranomaisrikolliset asentavat salakuuntelulaitteita ja salakuuntelevat aivan tavallisten suomalaisten puhelimia. Olen tästä hyvin tietoinen ja olen nähnyt menettelyn osoittavat dokumentit. Myös koteihin, työpaikoille, autoihin ja julkisiin tiloihin asennettavat salakuuntelulaitteet ovat minulle hyvin tuttuja koulutukseni ja työkokemukseni vuoksi. Parhaiten tunnen analogiatekniikkaa, tehoelektroniikkaa ja säätötekniikkaa sekä eräitä fysiikan ilmiöitä. Hallussani ei kuitenkaan ole mitään laitteita, dokumentteja eikä vähäisiäkään muistiinpanoja, joita viranomaisrikollisten kannattaisi yrittää siepata.
Puhelinten salakuuntelu on viranomaisrikollisille niin tärkeää, että apajalle pyrkivät ruotsalaisetkin koetaan uhkaksi. Suomen liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen esitti 8.3.2007 YLE:n klo 20:30 televisiouutisten pääaiheena sekä teksti-tv:n sivulla 107, että "kansalaisilla on oikeus luottamukselliseen viestintään". Tämä katteeton väittämä johtui Ruotsin lakiesityksestä, joka lisäisi Ruotsin viranomaisten harjoittamaa salakuuntelua. Lakiehdotuksen seurauksena suomalaisia salakuunneltaisiin entistä useammin myös Ruotsissa, koska suuri osa suomalaisten viestiliikenteestä kulkee Ruotsin kautta. Kaikkien suomalaisten suurin uhka tällä alalla ovat kuitenkin suomalaiset viranomaisrikolliset, jotka salakuuntelevat tavallisten suomalaisten puhelinkeskusteluja.
Pär Ström kämpar mot elektronisk övervakning av medborgarna i Sverige:
Vi äger staten -- inte tvärtom! Stoppa Storebror!
Pär Ström: www.parstrom.se
Ny teknik: avlyssning
Hanki Flexispy-ohjelma ja ala salakuunnella puhelimia
Puhelimen salakuuntelun estäminen kahdella puhelimella
Yksinkertaisin keino viranomaisrikollisten harjoittamalta salakuuntelulta suojautumiseksi on käyttää kahta puhelinta yhden sijasta. Toiseen puhutaan ja toista pidetään korvalla. Jälkimmäisen puhelimen mikrofoni teipataan umpeen. Tällöin keskustelun sisällön ymmärtäminen edellyttää salakuuntelijalta kahden puhelimen kuuntelua ja teettää muutenkin runsaasti ylimääräistä työtä. Teippauksen toiminta pitää kokeilla huolellisesti ja teipattua puhelinta kannattaa pitää niin päin, että mikrofoni on kaukana suusta.
Mikäli salakuuntelija ei kykene erottelemaan vastaanotettua ja lähetettyä signaalia toisistaan, salakuuntelu muuttuu ihmiskorvin täysin mahdottomaksi, kun kummankin kuunneltavan puhelimen mikrofoniliittimen kautta syötetään jatkuvaa häiriöääntä esimerkiksi radiosta. Näin voi tehdä, koska keskustelun toinen osapuoli ei kuuntele puhelinta johon toinen syöttää häiritsevää ääntä.
Näillä tavoilla toimien puhelun kokonaishinta kaksinkertaistuu mutta puhelukuluja tulee molemmille keskustelijoille vain yhdestä puhelimesta. Kummallakin pitää olla kaksi puhelinta ja kaksi puhelinliittymää.
Muita keinoja puhelimen salakuuntelun estämiseksi
Puhelimen sijaintitiedon voi kätkeä käyttämällä suunta-antennia. Useat henkilöt voivat toimia tällöin yhdessä siten, että he virheellisesti vaikuttavat olevan samalla alueella tai eri alueella. Kaupungissa näin syntyvä etäisyysvirhe voi olla noin kilometrin, maaseudulla noin 10 kilometrin suuruinen. Tehokasta suunta-antennia käyttävän puhelimen sijaintia ei voida mitata kuin yhden tukiaseman antamien tietojen perusteella.
Puhelinnumeroiden paljastuminen voidaan estää numerovalinnan äänten taajuutta hieman muuttamalla ja äänen voimakkuutta vähentäen. Nämä pitää säätää äärirajoilleen siten, että yhteys vielä juuri syntyy oikeaan numeroon. Salakuuntelulaitteen omat toimintarajat ovat hieman erilaiset ja salakuuntelijan saamat numerotiedot ovat siksi väärät. Tämä ei ole täysin luotettava menetelmä, koska numerotieto saatetaan ottaa samasta paikasta, joka määrää minkä numeroiden välille yhteys syntyy. Toinen vastaavantyyppinen keino on syöttää suojattavan puhelinkeskustelun joukkoon heikko signaali, joka koostuu taajuuksista 852Hz ja 1633Hz. Katso teknisiä lisätietoja englanniksi (PDF).
Erityisesti turvallisena pidettyjen matkapuhelinten luotettavuudesta totean lyhyesti, että kenen tahansa harjoittaman helpohkon salakuuntelun lisäksi kaikki puhelut ovat linkkiantennien käytön ja maapallon pinnan kaarevuuden vuoksi siepattavissa vakoilusatelliittien avulla. Signaalit eivät pysähdy vastaanottavan antennimaston lautasantenniin, vaan jatkavat täydellä teholla hyvin suunnattuna suoraan vakoilusatelliitteihin. Tämä olisi hyvin helppoa estää sijoittamalla jokaisen lautasantennin taakse toinen samanlainen lähettämään vastaanotettua signaalia muistuttavaa häiriösignaalia. Näin ei kuitenkaan tehdä, koska Suomen viranomaisrikolliset käyttävät hyväkseen vakoilusatelliittien vastaanottamia tietoja yhdessä muiden maiden viranomaisrikollisten kanssa.
Viranomaisrikollisten tavallisiin kansalaisiin kohdistama laiton puhelimen salakuuntelu on niin vakava asia, että olen myös itse kehittänyt teknisiä menetelmiä viranomaisrikollisuuden torjumiseksi. En ole pyrkinyt salaamaan puhelinnumeroita, koska numerot voi salata ostamalla uusia tai käytettyjä puhelimia ja niihin ennalta maksettuja kortteja. Puhelun sisällön suojaamiseksi kehittämäni menetelmä on luotettavampi kuin kirjoitusten salaamiseen käytetty one time pad (suomenkieliset ohjeet). Tätä vakoilijoiden käyttämää salakirjoitusta ei pysty murtamaan ilman oikeaa salakirjoitusavainta.
Kehittämässäni menetelmässä salakirjoitusavainta ei voi löytää, arvata eikä selvittää millään tavoin laskemalla. Oman tietämykseni mukaan menetelmä on aukoton. Menetelmässä ja siihen perustuvassa laitteessa ei ole mitään sellaista, jonka julkisuus heikentäisi menetelmän luotettavuutta. Laite on sijoitettu omaan koteloonsa "hands free"-laitteen johtoon.
Haluan tietää onko tällaiselle laitteelle kysyntää ja pyydän siksi laitteesta kiinnostuneita lukijoitani ottamaan yhteyttä joko yhteydenottosivun kautta tai tarvittaessa luotettavan henkilön välityksellä. Jos kysyntää on riittävästi, teen laitteesta tuotantokelpoisen ja laite tulee julkiseen myyntiin edulliseen hintaan. Toiminnan tarkoitus ei ole silloinkaan kaupallisuus, vaan kansalaisten suojelu erityisesti viranomaisrikollisten harjoittamalta laittomalta salakuuntelulta. -- Muista myös, että sähköpostisi luetaan automaattisesti.
Perinteisellä tavalla toimivia laitteita voi hakea hakukoneilla sanoilla phone scrambler.
Puhelimen salakuuntelun estäminen on laillinen suojautumiskeino viranomaisrikollisia vastaan.
Puhelimen ja radioaaltojen vaihtoehtoja
Puhelimien ja radioaaltojen sijasta voidaan tarvittaessa käyttää muita langattomia tiedonsiirtomenetelmiä ja laitteita, joiden hallussapitoon ei tarvita lupaa. Osa näistä laitteista toimii niin paikallisesti, että menetelmän käyttäminen ei voi paljastua eikä salakuuntelu voi onnistua edes osittain, ellei urkintaan palkattujen liikkuvien salakuuntelijoiden lukumäärä ylitä urkinnan kohteeksi valittujen kansalaisten lukumäärää. Silloinkaan ei voida saada selville ketkä henkilöt olivat yhteydessä toisiinsa. Jos lisäksi käytetään varsin yksinkertaisesti toteutettavaa murtamatonta salausta, salakuuntelija kuulee pelkkää kohinaa, josta viestiä ei voida saada selville millään keinolla.
Halvat ja yksinkertaiset infrapuna- ja ultraäänilaitteet ovat käyttökelpoisia kaupunkien keskusta-alueilla liikuttaessa. Tehokas näkyvää valoa antava LED riittää suuremmillekin etäisyyksille kuten esimerkiksi Espoon, Helsingin ja Vantaan välisiin yhteyksiin kun kiinteästi asennettujen laitteiden välillä on suora näköyhteys ja käytetään apuna linssejä. Suurimmat saavutetut etäisyydet puhetta siirrettäessä ovat yli sata kilometriä yhdellä alle euron hintaisella LEDillä. Rakentelusta kiinnostuneille löytyy internetistä hyviä ohjeita. On olemassa myös täysin eri tavalla toimivia, huomattavasti tehokkaampiakin välineitä, jotka eivät tarvitse minkäänlaista suuntaamista eivätkä näköyhteyttä. En kuitenkaan voi kertoa niistä tässä.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että vain tavallisten kansalaisten keskusteluja seurataan ja voidaan seurata. Niiden, joilla on riittävän tärkeitä asioita sekä teknisiä tietoja tai rahaa laitteiden ja palveluiden hankkimiseksi, ei tarvitse pelätä viranomaisrikollisten harjoittamaa salakuuntelua. Urkintaa kyllä yritetään mutta se ei onnistu.
Mikään ei kuitenkaan estä ketä hyvänsä käyttämästä kaikkiin laitteisiin sopivia murtamattomia salausmenetelmiä, mikä yksinkertaisimmillaan merkitsee hallittua puhetapaa, merkitykseltään muutettuja sanoja ja muutenkin käyttäytymistä, johon kommunistidiktatuureissa ja muissa poliisivaltioissa elävät ja eläneet kansalaiset ovat tottuneet. Rivien välistä lukeminen ja oman ilmaisun kehittäminen tuottamaan rivien välistä luettavaa kirjoitusta ja puhetta on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi suojautumiskeino viranomaisrikollisia vastaan.
Taistelu viranomaisrikollisia vastaan
Äidinkieli, sovellettu elektroniikka ja tietotekniikka ovat viranomaisrikollisia vastaan taistelevien nykyajan vallankumouksellisten tärkeimmät oppiaineet. Sovelletun elektroniikan hallinta tarkoittaa tässä kykyä suunnitella ja rakentaa laitteita vastuksista, kondensaattoreista, diodeista, transistoreista, IC-piireistä ja muista komponenteista. Oikea taitojen järjestys on juuri tämä, sillä viranomaisrikolliset ovat asettaneet järjestyksen omien mahdollisuuksiensa perusteella päinvastaiseksi. Viranomaisrikollisten ei tarvitse hallita tietotekniikkaa, koska laitteet ja ohjelmat voi ostaa rahalla mutta kyvykkään henkilön taivuttelu viranomaisrikolliseksi on äärimmäisen vaikeaa.
Kansalaisten ja viranomaisrikollisten välillä on sovittamaton, pysyvä ristiriita, joka ei poistu ilman taistelua. Kuitenkaan taistelijan ei välttämättä tarvitse hankkia itse mitään välineitä eikä hallita erityisiä taitoja, koska viranomaisrikollisten ja näiden yrityskumppaneiden järjestäytyminen rikollisliigoiksi pakottaa vähitellen myös viranomaisrikollisten uhrit puolustautumaan yhteistoimin. Silloin apua on aina tarvittaessa saatavana eikä kukaan jää yksin.
Aivan niin pitkällä ei vielä olla, sillä kansalaisten tiedot Suomen suurimmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta ovat luonnollisista syistä varsin vähäiset. Viranomaisrikollisuutta harjoitetaan piilossa kuten muutakin rikollisuutta mutta koska oikeuslaitos on viranomaisista pahiten viranomaisrikollisuuden saastuttama, ei ole olemassa mitään sellaista tahoa, joka puolustaisi kansalaisia viranomaisrikollisia vastaan. Sellaistakaan ei ole, joka edes voisi kertoa viranomaisrikollisuudesta julkisesti. Todellinen taistelu viranomaisrikollisten ja kansalaisten välillä käydäänkin hiljaisesti kunkin oman pään sisällä niillä vähäisillä tiedoilla, jotka kulkevat salaisesti suusta suuhun. Tietoisuus hiljaisesta tuesta antaa voimia niille, joita vastaan viranomaisrikolliset hyökkäävät.
Osallistu taisteluun viranomaisrikollisuutta vastaan! Viranomaisrikolliset kuuluvat kaltereiden taakse.
Sivun alku
|