Pukki, susi, kettu ja huijari -- tuomari työssä
Suomessa räikeimpiä huijareita ovat juuri ne, joiden pitäisi ratkoa tavallisten kansalaisten ja yritysten toiminnan lainmukaisuutta käräjäoikeuksissa sekä panna päätöksiä toimeen kihlakunnanvirastoissa. Käräjäoikeus myös ratkaisee onko kihlakunnanvirasto noudattanut lakia, pannessaan toimeen saman käräjäoikeuden päätöksiä.
Viranomaisrikollisten loistokas elämä on turvallista, sillä he auttavat aina toisiaan eikä kenenkään viranomaisrikollisen tarvitse noudattaa lakia tai pelätä oman asemansa menettämistä. Yhteistoiminta on viety niin pitkälle, että käräjäoikeudet ratkaisevat kihlakunnanvirastoa koskevia valituksia kirjallisessa käsittelyssä kavereiden kesken. Päätöksissä lukee tällöin, että kihlakunnanviraston selvityksen mukaan menettely ei ole ollut virheellinen ja valittaja on siksi väärässä.
Kun sitten otetaan tällaisten tapausten kaikki paperit oikeudesta tutkittavaksi, papereiden joukosta puuttuu juuri tuo kihlakunnanviraston selvitys. Todellisuudessa kihlakunnanvirasto on siis ainoastaan ilmoittanut olevansa oikeassa, esittämättä mitään papereita väitteensä tueksi. Käräjäoikeuden päätökset eivät perustu tällöin mihinkään, vaan ovat kavereiden kesken sovittuja järjestelyjä, joilla viranomaisrikolliset puolustavat toisiaan. -- Olen juuri selvittämässä erästä tällaista tapausta, jossa Helsingin hovioikeus peittelee viranomaisrikollisen tekoja.
Asetelma on mielenkiintoinen ja opettavainen yleiseltäkin kannalta. Kaikki tietävät mitä tarkoittaa "pukki kaalimaan vartijana". Saksassa vastaava sanonta on "den Bock zum Gärtner machen", Ranskassa "enfermer le loup dans la bergerie" ja Englannissa "set the fox to keep the geese".
Kaikkien tavallisten suomalaisten kannalta on hyvin murheellista, että vastaava järjestely koskee myös valittamista oikeuden päätöksistä. Kaverit ratkaisevat kavereidensa asioita yhteiseksi eduksi. Kaverit ovat paitsi perinteisiä kavereita ja toisia viranomaisrikollisia, myös näiden yrityskumppaneita, joiden hyväksi viranomaisrikollinen työskentelee.
Tunnettuja vaarallisia viranomaisrikollisia Espoossa ja Helsingissä ovat esimerkiksi käräjätuomarit Jussi Heiskanen, Heli Saarinen ja Sirpa Ahola, johtava kihlakunnanvouti Maija-Liisa Parmi, hallintojohtaja Antero Nuotto sekä laamanni Olli Saunanoja. Viranomaisrikolliset ja heidän yrityskumppaninsa kuuluvat kaltereiden taakse mutta todellisuudessa nämä kulkevat pysyvästi vapaina toisten viranomaisrikollisten suojelemina.
Mahdollisesti tämän lukijaa kiinnostaa saada tietää miksi Anttalaista ei ole tuomittu herjauksesta tai kunnianloukkauksesta. Syy on selvä ja luonnollinen: mainitsemani viranomaisrikolliset ovat jääneet teoistaan kiinni itse allekirjoittamiensa julkisten asiakirjojen perusteella ja asiat ovat juuri niin kuin olen kertonut.
Pukki, susi ja kettu ansaitsevat seurakseen suomalaisen tuomarin. Täällä oikea sanonta olisi "tuomari työssä". Käräjätuomarit Jussi Heiskanen, Heli Saarinen ja Sirpa Ahola, johtava kihlakunnanvouti Maija-Liisa Parmi, hallintojohtaja Antero Nuotto sekä laamanni Olli Saunanoja ovat vaarallisia viranomaisrikollisia, jotka kuuluvat kaltereiden taakse. Valitettavasti nämä liigan jäsenet eivät ole ainoita viranomaisrikollisia. Kerron myöhemmin lisää viranomaisrikollisten nimiä.
Sivun alku
|