|
WINCLUB WINCAPITA -- HUIJATTUJEN RAHOJEN SIJAINTI
Muutaman tunnin mittaisella kansainvälisellä yhteistyöllä lokakuussa 2008 hankitut dokumentit osoittavat, että Suomen suurimmassa huijauksessa kadonneita noin sataa miljoonaa euroa etsiskelevä keskusrikospoliisi on jättänyt hoitamatta aivan tavalliset ja yksinkertaiset tehtävänsä.
Huijattujen rahojen etsintä ja palauttaminen on poliisin virkatehtävä mutta poliisi on vain tutkivinaan asiaa ja suojelee näin rikoskumppaneitaan. Poliisin tunnettu menettely on ilmoittaa näille etukäteen, että "Me ollaan tulossa huomenna. Pistäkää rahat, paperit ja tietokoneet piiloon." Olen itse saanut seurata läheltä, kun poliisi teki juuri näin eräässä toisessa suurta julkisuutta saaneessa jutussa, jossa menettely onnistuttiin kuitenkin salaamaan toimittajilta.
Suomalaisilla ei tunnetusti ole oikeusturvaa mutta eipä ole oikeaa poliisiakaan. Kun tutkittavana on viranomainen, virkamies tai muu tärkeä henkilö, poliisi ilmoittaa tutkintapyynnön tekijälle, ettei esitetyn näytön perusteella ole syytä epäillä rikosta. Koska rikosta ei ole syytä epäillä, poliisi sitten kieltäytyy ottamasta vastaan papereita, joissa tarvittava näyttö on.
Poliisin väärinkäytösten vuoksi tavalliset ihmiset joutuvat tekemään poliisille kuuluvan työn itse. Tämä saattaa olla sekä turhaa että vaarallista, koska poliisi suojelee rikoskumppaneitaan yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Katso myös linkkejä ja seuraavia kappaleita, joissa on yksityiskohtaisia tietoja.
WANTED -- ETSINTÄKUULUTUS -- VARATUOMARI MIKKO KOVALAINEN
Etsityn henkilön ottamiseksi kiinni, pyydän lukijoiltani tietoja varatuomari Mikko Kovalaisesta sekä mahdollisista muista henkilöistä, jotka esiintyvät nimellä "asianajaja Mikko Kovalainen" tai "asioitsija Mikko Kovalainen". Onko jokin tällainen henkilö tai tällaisen kaveri huijannut, uhkaillut tai kiristänyt sinua tai tiedätkö jotakin muuta asiaan mahdollisesti liittyvää? Katso yhteystietojani ja ota minuun yhteyttä! Seuraavassa on lukijoilleni ja asianosaisille itselleen alustavia tietoja tarkastettavaksi ja lisätietojen hankkimiseksi.
Katupoika Tallinnasta
Varatuomari (asioitsija, ei oikea asianajaja) Mikko Kovalainen on esittänyt Suomen viranomaisille seuraavat yhteystiedot: Bonlex LTD (Bonlex OÜ, entinen Barthes), P.O.PB 3402, Narvaroad 1, 10506 Tallinn/Estonia, Rek.nro 11053070, p. +358414962450 ja +37253993092. Varsin monet laivalta Tallinnan vanhaan kaupunkiin kävelleet tietävät, että Narvaroad 1 on oikealta nimeltään Narva maantee 1. Tuossa rakennuksessa on ainoastaan Tallinnan pääposti eikä mitään muuta. Kovalaisen Suomen viranomaisille prosessiosoitteeksi ilmoittaman yrityksen "katuosoite" ei siten ole oikea, vaan tarkoittaa postitoimistoa, jossa Kovalaisen vuokraama postilokero sijaitsee. Suomesta Mikko Kovalainen on vuokrannut postilokeron seuraavin tiedoin: Bonlex LTD, PL1399, 00101 Helsinki. Suomen kaupparekisteri ei tunne tällaista yritystä (ytj.fi). Viron kaupparekisteriin Bonlex OÜ on rekisteröity 29.6.2004 osoitteella Lembitu 14-37, Tallinn 10114 (rik.ee).
Mikko Kovalaisen rahastuskumppani Risto Haikonen Epsanjasta
Mikko Kovalaisen tärkeä rahastuskumppani on 66-vuotias (v. 2008) liikemies Risto Haikonen. Haikonen opittiin tuntemaan 1970-luvulla "Haikone oy"-nimisestä yrityksestään, jonka nykyinen Y-tunnus on 0108474-4 ja viimeinen ilmoitettu osoite Hiekkamäenkuja, 01150 Söderkulla. Haikone oy merkittiin kaupparekisteriin 15.3.1978 (ytj.fi). Kaikki yrityksen rekisteritiedot on jo poistettu Suomen kaupparekisterin puhelinpalvelusta mutta toimimattoman Haikoneen ja Haikosen yhteys pystyttiin edelleen selvittämään puhelimitse lokakuussa 2008. Verohallinnon tiedot (p. 020-697008) sisältävät Risto Haikosen salaisen osoitteen Espanjassa. Tiedot ovat salattuna myös Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa pääkaupunkiseudun verotoimistossa (p. 09-73112727), joka hoitaa rajoitetusti verovelvollisten kuten Espanjassa asuvien Risto Haikosen ja Mikko Kovalaisen verotuksen. Suora puhelinnumero kaupparekisteriin on 09-69395900, vaihde 09-6939500.
Liikemies Risto Aukusti Haikosen pisnekset ja hevosmiesten lakitoimisto
Vuonna 1978 Risto Haikosen Haikone oy toimi metallialalla (Insinööriuutiset-lehti, nykyisin Tekniikka ja talous). Menestystä oli tullut jo niin paljon, että autorekisterikeskuksesta saadun rekisteriotteen mukaan Mäntypaadentie 13 A 58:ssa asuneella Risto Aukusti Haikosella oli tummansininen Audi 100GL-73. Tuohon aikaan Audi 100GL oli nopeimmin kiihtyvä henkilöauto, jonka saattoi ostaa Suomesta suoraan autoliikkeen ovesta sisään kävelemällä (Tekniikan maailma, 0...100 km/h 10.7 s). Helsingin Herttoniemen VV-auton vaihtoautomyyjä Ylönen myi Haikosen 155650 kilometriä ajetun Audin huhtikuun 1979 alussa uudelle omistajalle 13000 markalla.
Haikosen pisnekset ovat kehittyneet niin, että enää ei tarvita mitään koneita eikä mitään todellista. Juuri nyt tutkittavana on Haikosen ja Kovalaisen epäilty yritys hankkia yhtä suomalaista ja kahta virolaista kiristämällä 7550000 euroa (seitsemän miljoonaa 550 tuhatta euroa). Risto Haikosen avoin asianajovaltakirja Mikko Kovalaiselle 7550000 euron hankkimiseksi tyhjästä on päivätty Helsingissä 1.10.2008.
Pyydän selvittämään oliko Espanjassa asuva liikemies Risto Haikonen Helsingissä 1.10.2008. Mikäli ei ollut, Mikko Kovalaisen esittämä asianajovaltakirja on syntynyt hänen kuuluisaksi tulleella menetelmällään "hevon perseestä" ilman allekirjoittajan läsnäoloa allekirjoituspaikassa allekirjoitushetkellä. Kovalaisesta puhuttaessa hevon perse ei tunnetusti ole liioittelua, sillä useita esiintymiskieltoja käräjäoikeuksissa saaneen varatuomari Mikko Kovalaisen on julkisissa asiakirjoissa todistettu käyttäneen asiakkaistaan ja oikeuden laamannista nimityksiä persereikä, runkkari ja kyrpä. Nytkin yhtä tyylikkäin menettelyin rahastamistarkoituksessa tyhjästä laaditun seitsemän ja puolen miljoonan euron maksuvaatimuksen päivämäärä on 6.10.2008.
Epäiltyyn 7550000 euron kiristykseen Suomessa ja Virossa käytetty Risto Haikosen yritys Virossa on "Sanri Trade OÜ" (entinen Prozone OÜ), Rek.nro 11338377, rekisteröintipäivä 11.01.2007, rekisteröintiosoite: Kaupmehe 6-35, Tallinn 10114. Pyydän selvittämään onko Risto Haikonen ollut vankilassa ja vapautunut sieltä äskettäin sekä Risto Haikosen ja Mikko Kovalaisen osoitteen Espanjassa, jossa Kovalaisen puhelinnumero on +34627046389. Mikko Kovalainen ei ole kiistänyt, että lukijani ovat kutsuneet häntä valtakunnanhäiriköksi ja valtakunnanhuijariksi.
Kiristysasian lisäksi ajankohtaista on Mikko Kovalaisen toiminta viranomaisrikollisten apurina hyökkäyksissä kalajokelaista Erkki Ahoa vastaan. Viranomaisrikollisten apureidensa ja yrityskumppaneidensa kanssa toteuttamia pitkäaikaisia, laajamittaisia ja rajuja hyökkäyksiä selvitettäessä on tullut esille myös Winclub/Wincapita -tutkinnan yleisjohtaja Leila Melander Oulun KRP:stä. Erityisesti pyydän selvittämään Kovalaisen ja Haikosen epäillyt yhteydet sadan miljoonan euron Winclub/Wincapita -huijaukseen, jota Panamaan rekisteröidyn Winclubin/Wincapitan päätekijät ovat hoitaneet Espanjasta.
Rottaklubin miesmartat politiikassa ja pyramideissa
Pyysin selvittämään johtuuko Winclub/Wincapita -huijauksen tutkinnan tahallinen hidastaminen mukana olevista kokoomuspoliitikoista, joista valtiovarainministeri Jyrki Katainen on tunnetusti tärkein kulissikokoomukselainen. Pyynnön esittämisen jälkeen ei tarvinnut odottaa kuin pari tuntia, sillä politrukkienkin joukossa "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Jyrki Kataisen avustaja Juho Romakkaniemi soitti minulle 16.10.2008 klo 14:47 numerosta 09-57832511 ja ilmoitti, ettei Katainen itse olisi mukana pyramidihuijauksissa mutta ei kyennyt sanomaan mitään Kataisen osallisuudesta Suomen suurimman huijauksen tutkinnan hidastamiseen.
Pyramidihuijauksista elantonsa saavien Kokoomuksen jäsenten kannalta Winclub/Wincapita -pääkaupungissa Kuopiossa vuonna 1977 syntyneen Romakkaniemen lausunto toisen aloittelijan avustajana oli rohkea. Ymmärrän Kokoomuksen yksinäisten ukkojen kiihkeän halun Amway-pyramidiin (amway.fi), jonka herätyskokouksissa he kohtaavat tuhansittain pelastajaa etsiviä köyhiä naisia mutta osallistuminen edunsaajana Winclub/Wincapita -pyramidin toimintaan liikemiehenä tai rikoksista tietämätöntä uhria esittäen on aivan eri laji. Kokoomuslaistenkin pyramideissa ylätason raha tulee alatasojen jäsenhankinnasta, vaikka iliman pilluu on kahden aloittelevan savolaispoliitikon herttainen pääongelma.
Ehdotan avuksi Oulun rottaklubin miesmarttojen jäsenluetteloa, jossa mainitaan keskusrikospoliisin pohjoisen osaston päällikkö, Winclub/Wincapita -tutkinnan yleisjohtaja Leila Melander ja pyydän pitkäaikaisia tietoja myös seuraavista: Oulun Kera, Ylivieskan Arsenal, asianajaja Antti Latola, Ylivieskan syyttäjä Sulo Heiskari, Ylivieskan poliisi Raimo Ollila ja Oulun läänin poliisijohtaja Sauli Kuha.
Tutkinnan hidastamisen seurauksia
Sisäministeriön poliisiosaston arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö, viranomaisrikollisten liigan rahapelejä tukeva -- ei siis tutkiva, vaan tukeva -- hallitusneuvos Jouni Laiho sai Winclub/Wincapita -tiedot etukäteen ja viivytti tutkinnan aloittamista kadonneiden sadan miljoonan euron arvoisesti jo siitä lähtien, kun tavalliset suomalaiset laittoivat rahojaan Winclubia edeltäneeseen Giicorp-pyramidiin suurin joukoin (Global Investment International Corp., rahoitustarkastus.fi 2/2005). Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Jouni Laiho ei osannut tehdä työtään eikä ole yllätys, että tutkinnan tahallinen hidastaminen jatkuu edelleen.
Keskusrikospoliisin johtoon kuuluvat seuraavat henkilöt: päällikkö poliisineuvos Rauno Ranta, apulaispäällikkö Tero Kurenmaa, apulaispäällikkö Sanna Heikinheimo. Keskusrikospoliisin tulosyksiköiden päälliköt ovat: pääosasto Björn Weckström, läntinen osasto Heikki Kopperoinen, itäinen osasto Lauri Leppänen, pohjoinen osasto Leila Melander, rahanpesun selvittelykeskus Olli Kolstela, tekninen asiantuntijapalvelu Marko Viitanen, rikostekninen laboratorio Kimmo Himberg, rikostietopalvelu Markku Ryymin, hallinto Reine Inkeroinen.
Poliisien halu siistiin sisätyöhön ei ole uutta. Kuitenkin meno kadulle ja käveleminen avoimista ovista sisälle tutkintapaperit taskussa on ainoa, mitä tarvitaan. Esimerkkinä seuraavassa ovat notaarilta Panamasta tällä tavoin ilman poliisia hankitut tiedot, joista poliisia Winclub/Wincapita -asiassa lokakuussa 2008 kovasti kiinnostaneen WORLDWIDE INVESTMENT CORPORATION, S.A.:n vastuuhenkilöt ilmenevät: WWI_1.JPG ja WWI_2.JPG. Asia on pyydetty ja annettu MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmaan toimittaja Salla Vuorikosken käsiteltäväksi mutta todennäköisesti hänetkin pyritään hiljentämään.
Mikä on olemassa mutta sen olemassaoloa ei myönnetä?
Juuri nyt ajankohtaista ovat edelliseen liittyen myös yhteydet vaalirahoitukseen, vapaamuurareihin, kaavoitukseen ja koko maan suuriin rakennushankkeisiin. Kun otetaan huomioon keitä nämä tiedot koskevat ja kuinka paljon suurempia nämä asiat esimerkiksi suurimpaan nettihuijaukseen verrattuna ovat, tätä huonompia eli parempia uutisia ei mahdollisesti ole olemassa. Maan tapa on kuitenkin olla hiljaa suurista asioista, jonka vuoksi paikallinen viihde on aina parasta: Espoo on Suomen huonoin kaupunki.
Vielä hieman laajennettuna mutta edelleen varsin paikallisesti tuon voi sanoa siten, että Suomi on Euroopan korruptoitunein valtio. Olen käsitellyt tätä aihetta toisaalla yksityiskohtaisesti ja esitän tässä Suomen ennätysmäisen korruptoituneisuuden syyksi lyhyesti vain, että suomalainen korruptio on rahoitettu pääosin verovaroin.
Veronmaksajilta kerättyjen rahojen käyttäminen korruptioon ei näy julkisissa tilastoissa oikealla nimellään ja suomalaisen korruption vallitseva muoto puuttuu siksi Suomea koskevista kansainvälisistä tilastoista kokonaan. Suomalaista yhteiskuntaa hallitseva korruptio on siten aidosti virtuaalista sanan alkuperäisessä merkityksessä: korruptio on olemassa mutta sen olemassaoloa ei myönnetä.
Sivun alku
|