Herra sotaherra käyttäytyy arvokkaasti
Käytyäni sotilaspiirin esikunnassa hieman ennen astumistani palvelukseen, sain tutustua armeijan toimintatapoihin jo etukäteen. Syynä käyntiini oli erään minulle tärkeän asian selvittäminen sekä oma-aloitteinen tietojen luovuttaminen.
Asian hoidettuani käänsin tapaamalleni herra sotaherralle selkäni ja poistuin huoneesta. Kyseinen herra katsoi kuitenkin omistavansa minut ja karjaisi heti jälkeeni pysähtymiskäskyn, vaikka hänellä ei tietysti ollut minkäänlaista oikeutta estää minua poistumasta. Tämä tapahtui rakennuksen ylimmässä kerroksessa.
Juoksin pakoon pitkin käytäviä ja portaita pyssymiehet perässäni mutta alimpaan kerrokseen katutason alapuolelle syöksyttyäni he kaikki juoksivat yhtenä ryhmänä väärään suuntaan minusta poispäin.
Sitten kun raivokkaat huudot, saappaiden kopina ja aseiden kalistelu olivat hiljenneet, poistuin ulos kadulle niin arvokkaasti ja rauhallisesti, että minun olisi voinut kuvitella olevan ihan oikea sotaherra.
Olin Suomen armeijan koe-eläin
Kun sitten astuin palvelukseen, sain kokea toisenlaista laitonta väkivaltaa. Minusta tuli armeijan koe-eläin. Jouduin piikitettäväksi enkä tiennyt mitä ja mistä syystä minuun ruiskutettiin. Kun piikki oli täräytetty syvälle sisälmyksiini, minulta kysyttiin miltä tuntuu. Jonkin aikaa odoteltiin ja sitten ruiskaistiin taas uutta ainetta sekä kysyttiin jälleen miltä tuntuu.
Vaadittuani selvitystä käytetyistä menetelmistä ja niiden tarkoituksesta, minua käsitellyt ylilääkäri jäi kiinni valheesta ja kokeet oli pakko lopettaa. Minun mielestäni myös lääkäri olisi pitänyt lopettaa samoilla aineilla. Pian kokeiden jälkeen sain tietää, että piikityksen tarkoituksena oli murtaa tahtoni ja saada selville puhuinko totta asiassa, jossa toinenkin armeijan lääkäri osoittautui valehtelijaksi ja pahantekijäksi. Itse olin kuvitellut, että olin saamassa hoitoa loukkaantumisen vuoksi.
Suomen armeija syyllistyi minua kohtaan petokseen ja väkivaltaiseen lääketieteen väärinkäyttöön. Rikokset tapahtuivat sairaalan asiantuntemuksen korkeimmalla tasolla Tilkan sotilassairaalassa Helsingissä.
Herrakansan sotarikolliset
Suomalaiset eivät ole parempaa herrakansaa kuin muutkaan, vaan samanlaiset sotarikolliset löytyvät niin Suomesta kuin muistakin maista. Tarvitaan ainoastaan tilaisuus, joukkovoimaa ja pahantapaisia typeryksiä, joille annetaan tilaisuus toteuttaa halujaan.
En tarkoita, että kaikki Suomen armeijassa ovat vähälahjaisia pahantekijöitä tai sotarikollisia mutta jokaisella Suomen armeijassa on sellainen kaveri eikä armeijassa kaveria jätetä pulaan. Ne, jotka eivät ole meitä ja meidän kavereitamme, joutuvat juuri sellaisen väkivallan kohteeksi, joka tilanteeseen kulloinkin parhaiten sopii.
Tämä merkitsee, että suomalainen vuodattaa suomalaisen verta kun olosuhteet ovat otolliset.
Sivun alku
|