Etusivu English Suomeksi Yhteystiedot
anttalainen.com/suomeksi/viranomaisrikollisuus/suomen_rumin_juttu.html

Suomen rumin juttu -- yritykset ja viranomaiset varkaissa

Surkeimman köyhyyden syy on yksinkertainen: eräät suuryritykset varastavat kaikkein köyhimmiltä suomalaisilta ruoan hankintaan myönnettyjä sosiaalitukia yhteistyössä lakia ja ihmisoikeuksia rikkovien viranomaisten kanssa. Varastamisen lisäksi viranomaisrikolliset ja näiden yrityskumppanit estävät uhreiltaan kaiken työnteon, jolla hädänalaisesta tilanteesta voisi selvitä.

Julmaan väkivaltaan perustuvaa köyhyyttä ei tarvitse etsiä kaukaa Afrikan ja Etelä-Amerikan slummeista, sillä sinunkin työnantajasi saattaa olla mukana laittomassa toiminnassa. Kuinka monen suomalaisen lapsen suusta pitää viedä leipä, jotta juuri sinun palkkasi saadaan maksetuksi rikollisten varastamilla rahoilla? Avaa silmäsi ja osallistu taisteluun viranomaisrikollisuutta vastaan!

Haluan viranomaisrikollisten ja näiden yrityskumppaneiden nimiä

Olen kertonut näillä sivuilla sosiaalitukien laittomista ulosmittauksista kiinni jääneiden viranomaisrikollisten ja yritysten nimiä. Näitä ovat esimerkiksi Jussi Heiskanen, Maija-Liisa Parmi, Nordea-pankki, Diners Club ja Luottokunta. Haluan lisää nimiä. Mille suuryrityksille ulosottajat keräävät rahaa sosiaalitukia laittomasti ulosmittaamalla?

Laittomat ulosmittaukset ovat niin rajuja tekoja, että ne eivät jää ilman seurauksia. Kun uhri valittaa hänelle myönnettyjen sosiaalitukien varastamisesta, viranomaisrikolliset käyvät uusiin hyökkäyksiin valittajaa kohtaan. Hänen ruokarahansa varastetaan heti tilaisuuden tullen uudelleen ja käräjätuomari määrää valittajalle kostotarkoituksessa oikeudenkäyntimaksun maksettavaksi, vaikka oikeudenkäyntimaksun määrääminen viranomaisrikollisten uhrille on lain tarkoittamalla tavalla ilmeisesti kohtuutonta ja maksun perimisestä tulisi siksi luopua.

Kun aiheeton oikeudenkäyntimaksu joutuu ulosottoon ja uhri valittaa vielä tästäkin, hänelle määrätään valittamisesta taas uusi maksu... Ketkä tuomarit kostavat ja tekevät kiusaa suuryritysten epätoivoiseen tilaan ajamille kansalaisille, jotka vain yrittivät valittaa ruokaan tarkoitetun sosiaalituen varastamisesta? Mihin suuryritykset ja viranomaisrikolliset tarvitsevat köyhiltä varastamiaan ruokarahoja ja miksi kaikkein heikoimmille pitää vielä joukkovoimaa käyttäen kostaa valittamisesta?

Sosiaalitukien kuten asumistuen, työmarkkinatuen ja toimeentulotuen ulosmittaus on kielletty kutakin sosiaalitukea koskevassa laissa yksikäsitteisesti ilman yhtäkään poikkeusta ja teko on aina rikos.

Esimerkiksi laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412 26§, jonka otsikko on "Ulosmittaus- ja siirtokielto" kuuluu seuraavasti: "Toimeentulotukea ei saa ulosmitata. Sopimus, joka tarkoittaa tähän lakiin perustuvan oikeuden siirtämistä toiselle henkilölle, on mitätön."

Lakia suuryritysten kanssa yhteistoiminnassa tahallisesti rikkovia kihlakunnanvouteja, avustavia ulosottomiehiä ja heitä lain rikkomisessa avustavia käräjätuomareita ei kuitenkaan tuomita rangaistukseen, koska viranomaisrikolliset suojelevat toinen toisiaan. Avustavat ulosottomiehet saavat lisäksi provisiopalkkaa sosiaalitukien varastamisesta eli he varastavat köyhien ruokarahoja paitsi suuryrityksille, myös suoraan itselleen.

Mitkä yritykset vievät leivän kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden lasten suusta? Haluan myös viranomaisrikollisten nimet. Keitä ovat nämä kihlakunnanvoudit, avustavat ulosottomiehet ja käräjätuomarit? Kertokaa minulle heidän nimensä ja lähettäkää minulle lisää papereita! Viranomaisrikolliset ja heidän yrityskumppaninsa kuuluvat kaltereiden taakse.

Huijarituomareiden ja muiden huijareiden välinen ero

Naisten huijaamiseen erikoistuneiden huijareiden, huijaripappien ja huijarilääkäreiden lisäksi on olemassa myös huijarituomareita. Kirjallinen näyttö tästä on aukoton. Huijarituomarit eroavat kuitenkin merkittävällä tavalla kaikista muista huijareista. Huijarituomarit eivät ole yksin, vaan he muodostavat kavereidensa kanssa viranomaisrikollisten liigan, johon kuuluu myös viranomaisrikollisten yrityskumppaneita. Viranomaisrikolliset käyttävät joukkovoimaa liigan jäsenten suojelemiseksi.

Viranomaisrikollisten uhrien nimet

Jokainen varmaankin ymmärtää miksi tässä ei ole viranomaisrikollisten uhrien nimiä. Työttömyys, sairaus ja avioero ovat tavallisia syitä, joiden vuoksi lähes kenen tahansa elämä voi järkkyä. Jos yksikin näistä kolmesta sattuu omalle kohdalle, kaksi muuta tulevat helposti pian perässä. Viimeistään silloin saatetaan tarvita yhteiskunnan apua, joka kuitenkin koetaan häpeälliseksi, epävarmaksi ja aivan riittämättömäksi. Varsin tavallista on, että sosiaalitukien varaan joutuneen pitää vuokransa maksettuaan yrittää elää noin viidellä eurolla päivässä. Tämä on vain hieman enemmän kuin elämiseen tarvitaan maailman kaikkein köyhimmissä maissa, joiden hintataso on aivan erilainen kuin Suomessa.

Kun viranomaisrikolliset sitten hyökkäävät ja varastavat ruokaan myönnetyn viimesijaisenkin sosiaalituen yhä uudelleen, surkeaan köyhyyteen pakotetun uhrin hätä on niin suuri, että hän ei pysty tekemään enää yhtään mitään. Ihmisoikeuksien jatkuva rikkominen, nälkä ja epätoivo pystyvät nujertamaan kenet tahansa. Viranomaisrikollisten uhrien loppuelämä on hiljaista kuolemista hylättynä, rahattomana ja nimettömänä. Ansaitsikin kuolla -- mokoma surkimus! Tällaista on Suomessa.

Mitä aiot tehdä?

Tunnettuja yrityksiä, jotka varastavat köyhien ruokarahoja yhteistyössä lakia rikkovien viranomaisrikollisten kanssa, ovat ainakin jo aikaisemmin mainitsemani Nordea-pankki, Diners Club ja Luottokunta. Nämä eivät ole väitteitä eivätkä mielipiteitä, vaan julkisista asiakirjoista luettavia tosiasioita.

Itse parhaiten tuntemissani kaupungeissa -- Espoossa ja Helsingissä -- tapahtuu jatkuvasti rajuja ihmisoikeusrikoksia. Olen maininnut näilläkin sivuilla nimeltään eräitä sosiaalitukien varastamiseen erikoistuneita viranomaisrikollisia, jotka kuuluvat kaltereiden taakse. Näitä ovat esimerkiksi Espoon käräjäoikeuden käräjätuomari Jussi Heiskanen ja johtava kihlakunnanvouti Maija-Liisa Parmi sekä useat hänen alaisistaan. Heidän virallisen asemansa ei saa antaa häiritä heidän toimintansa todellisen luonteen ymmärtämistä. Hallussani olevat kirjalliset dokumentit osoittavat aukottomasti, että mainitsemani henkilöt ovat vaarallisia viranomaisrikollisia.

Haluan myös korjata viranomaisrikollisuuteen liittyvän yleisimmän harhaluulon, jonka mukaan jokin teko on oikeutettu ja laillinen, jos sen määrää tai tekee viranomainen kuten esimerkiksi oikeus, poliisi tai ulosottaja. Näin ei missään tapauksessa ole, koska laitonta toimintaa harjoittavat juuri samat viranomaiset, joiden tehtävänä on valvoa muiden viranomaisten, kansalaisten sekä yritysten toiminnan lainmukaisuutta. Tätä parempaa toimintaympäristöä rikollisilla ei voikaan olla.

Erityisesti pyydän huomaamaan, että sosiaalitukien varastaminen on vain eräs viranomaisrikollisuuden monista muodoista. Viranomaisrikollisuus ulottuu rajusta ihmisoikeuksien rikkomisesta suuren luokan talousrikoksiin, joissa käräjätuomarit siirtävät rahaa ja omaisuuksia kavereilleen ja yrityskumppaneilleen. Hallussani on papereita, jotka osoittavat tämänkin todeksi. Parhaimmassa tapauksessa käräjätuomari on oikea monilahjakkuus.

Epäiletkö jotakin yritystä yhteistyöstä viranomaisrikollisten kanssa? Ota minuun yhteyttä, niin yritetään selvittää kuinka asia on. Vähäinenkin henkinen tuki on tärkeää niille viranomaisrikollisten uhreille, joiden toivon ja epätoivon erottaa toisistaan enää vain muutama euro. Viimeiset ruokarahat, jotka viranomaisrikollinen lakia ja ihmisoikeuksia rikkoen varastaa yrityskumppanilleen tai itselleen. Ilman toivoa kuolema ei ole kaukana.

Korostan vielä kerran, että kuvailemani laajamittainen viranomaisrikollisuus ei ole väite eikä mielipide, vaan kiistaton tosiasia julkisten asiakirjojen perusteella. Viranomaisrikolliset rikkovat lakia ja ihmisoikeuksia jatkuvasti liigan muiden jäsenten suojelemana ja kostavat niille, jotka eivät alistu. Kenenkään ei tarvitse kunnioittaa viranomaisrikollisia. Mitä aiot tehdä?


Sivun alku