Uutiset Minä
  <--   Alas   -->
anttalainen.com/suomi/viranomaisrikollisuus/kidutusta_suomessa.html #438
Please contact the webmaster

Kidutus vie Suomen Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen -- vai eikö vie?

Olen hankkinut vieraan valtion tarvitsemat tiedot Suomen viemiseksi Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen. Syynä on neljän ulkomaalaisen sulkeminen Turun ja Vantaan vankilaan rajoittamattomaksi ajaksi ilman syytettä ja oikeudenkäyntiä sekä kiduttaminen tunnustuksen saamiseksi. Kidutettuja uhataan usean vuoden vankeudella ja maastakarkotuksella, vaikka esitutkintaa on pidennetty havaitun syyttömyyden vuoksi useaan kertaan. Kun erään kidutetun sieppaamisesta oli kulunut noin viisi kuukautta, poliisi ja rajavartiolaitos salasivat kidutetun olinpaikan omaisilta ja kieltäytyivät kertomasta onko kidutuksen uhri vielä elossa. Laajan rikoskokonaisuuden vastuullinen johtaja on presidentti Tarja Halonen. Kirjoituksen söpö lehmä ei kuitenkaan tarkoita ketään naista eikä Tarja Halosta, vaan ihan oikeaa lehmää.

Umpikujaan joutunut Suomen valtio jatkaa ihmisoikeusrikoksia

Kidutettujen miesten vankeus oli marraskuun 2008 alussa jatkunut jo kahdeksan kuukautta ilman syytettä, ilman tietoa oikeudenkäynnistä ja ilman tietoa aiheettoman vangitsemisen kestoajasta. Esitutkinnan ilmoitetun päättymisen 16.9.2008 jälkeen myös kidutettujen luona vankilassa vierailemaan pyrkineitä täysin sivullisia perheellisiä miehiä on suljettu vankilaan noin kolmeksi viikoksi ihonvärinsä vuoksi. Kaltereiden takana heille on näytetty kidutetun tummaihoisen miehen kuvaa, heitä on peloteltu ja he ovat ymmärtäneet joutuvansa siksi pakenemaan Suomesta heti tilaisuuden tullessa sekä jättämään tänne suomalaisen puolisonsa ja lapsensa.

Kuten olen aikaisemmin kertonut, Suomen valtio pyydystää neekereitä mutta on samalla joutunut umpikujaan, koska nämä pitäisi pystyä myös tuomitsemaan jostakin. Ihmisoikeuksia rikkovien viranomaisrikollisten hätä on niin suuri, että oman ilmoituksensa mukaan he yrittävät syyllisyyden osoittamiseksi selvittää olisiko eräs kidutettu tehnyt jotakin laitonta 14-vuotiaana.

Avioitumisen estäminen ja avioliiton mitätöiminen

Kun tytöt ja pojat kasvavat, useimmat heistä menevät naimisiin. Suomessa kaikki eivät kuitenkaan saa valita puolisoaan itse. Jos viranomaisrikollisten vastustama avioliitto onnistutaan solmimaan, viranomaisrikolliset hyökkäävät moneen kertaan avioliiton mitätöimiseksi. Näin kävi myös pääuhriksi valitulle, nyt jo yli 30-vuotiaalle ulkomaalaiselle miehelle ja hänen suomalaiselle puolisolleen, joiden vihkitodistuksen viranomaisrikolliset varastivat ilman kotietsintälupaa tehdyssä laittomassa kotietsinnässä 12.3.2008. Varkaan nimi on Kimmo Kiiskinen (050-4562609). Laittomasta kotietsinnästä ilman kotietsintälupaa on saatu kirjallinen näyttö.

Vaikka viranomaisrikollisten pitkäaikaiset hyökkäykset ovat osoittaneet tämän pariskunnan avioliiton erityisen todelliseksi, vihkitodistuksen varastaneet viranomaisrikolliset väittävät, että neljä vuotta yhteisellä sukunimellä yhdessä asuneiden aviopuolisoiden Suomessa solmittu avioliitto ei olisi avioliitto. Ei ole yllätys, että mies ei puuttuvan vihkitodistuksen vuoksi ole saanut lupaa tavata puolisoaan perhetapaamisissa. Tapaamiset on estänyt ja estämisen todellisen syyn on salannut sama rikollinen, joka varasti vihkitodistuksen avioliiton mitätöimiseksi. Tämän rikollisen nimi on Kimmo Kiiskinen (050-4562609). Teosta on saatu kirjallinen näyttö.

Viranomaisrikollisten hyökkäykset alkoivat jo avioliittoa solmittaessa. Tuolloin mustalaispoliisina vuosikymmenien ajan tunnettu Malmin poliisi yritti pelottelemalla sekä molempien puolisoiden kovaotteisin kuulusteluin estää avioliiton solmimisen. Kuulustelija oli erikoisesta nimestään huolimatta ihan oikea komisario Palmu. Vaikka herra Palmu on nyt jo jäänyt eläkkeelle, menettelytavat eivät ole muuttuneet. Kun toisen puolison ihonväri tai kansalaisuus on väärä, avioliittoon haluavat mies ja nainen joutuvat edelleen koviin kuulusteluihin toisistaan erotettuina: oletteko saanut häneltä rahaa, kummalla puolella sänkyä nukutte, oletteko jo lakannut lyömästä puolisoanne? Palaan kuulustelujen yksityiskohtiin mahdollisuuksien mukaan myöhemmin.

Avioliiton mitätöimisen viimeisin vaihe on, että viranomaisrikolliset ovat vaatimusten vastaanottamisesta antamastaan kirjallisesta todistuksesta huolimatta kieltäytyneet palauttamasta varastamaansa vihkitodistusta, jota puolisot tarvitsevat viranomaisrikollisia vastaan puolustautuakseen. Naisen muihin asiakirjoihin merkitystä nimestä voi päätellä, että hän on naimisissa ulkomaalaisen kanssa mutta nimen muuttanut Helsingin maistraatti ei pyydettäessä kyennyt esittämään vihkitodistusta, johon nimen muuttuminen perustuu. Kykenemättömyytensä syyksi maistraatti esitti, että parin vihkinyt notaari on jäänyt eläkkeelle. Onkin syytä selvittää, onko Helsingin maistraatti syyllistynyt rekisterimerkintärikokseen, koska maistraatti ei kykene esittämään vihkitodistusta. Puolisoille annettu vihkitodistus on varkaan hallussa. Tämän rikollisen nimi on Kimmo Kiiskinen (050-4562609).

Ottakaa rikollinen kiinni -- rikollisen nimi on Kimmo Kiiskinen

Jokaisella on ihmisoikeussopimusten takaama oikeus solmia avioliitto ja oikeus viettää perhe-elämää mutta Suomessa tämä oikeus ei toteudu: COUNCIL OF EUROPE, The European Convention on Human Rights and its Five Protocols, ROME 4 November 1950, Article 12. Jokainen, jolta suomalaiset viranomaisrikolliset ovat yrittäneet estää avioitumisen tai jonka avioliitto on yritetty julistaa mitättömäksi, voi mielessään pohtia onko esimerkiksi presidentti Tarja Halosen avioliitto oikea, vai ainoastaan yhteiskunnallisen aseman ylläpitämiseksi solmittu kulissiavioliitto ilman tarkoitustakaan viettää tavallista perhe-elämää.

Niiden tietojen perusteella, jotka minulla ovat, tutkinnanjohtajanakin tässä asiassa toiminut herra Kiiskinen on paitsi vihkitodistusvaras, myös väkivaltainen huijari. Jo huomattavasti ennen laitonta kotietsintää ja vangitsemista, Kiiskinen riisutti pääuhriksi valitun miehen alastomaksi Vantaan lentoasemalla, tunkeutui uhriinsa samasta reiästä, jota heteromiehiä raiskaavat homoseksuaalit miehet käyttävät ja tutki näin miehen peräsuolen. Sieltä herra Kiiskinen sai käsiinsä vain neekerinpaskaa mutta matkalaukusta löytyi kirje, jonka Kiiskinen kopioi salaa. Nyt herra Kiiskinen ilmoittaa kirjeen löytyneen vasta kotietsinnässä, koska kirjeen löytöpaikka on syytteiden kannalta erittäin ratkaiseva yksityiskohta. Minun käsittääkseni tutkinnanjohtajan tehtävänä on tutkia asiaa eikä teknisiä apuvälineitä käyttäen valmistaa väärennettyjä todisteita uhrinsa vahingoittamiseksi.

Edellä esitettyjen tietojen perusteella pyydän poliisilta välittömiä toimenpiteitä Kimmo Kiiskisen (050-4562609) ottamiseksi kiinni. Kiiskinen tulee pitää esitutkinnan ajan vankilassa eristettynä, jotta hän ei pääse järjestelemään rikosasioitaan yhdessä muiden viranomaisrikollisten kanssa. Vaadin Kimmo Kiiskiselle rangaistusta rikoksista, joita tässä on lyhyesti kuvailtu. Kiiskisen vankeusaika ei voi olla lyhyempi kuin niiden mustien miesten, jotka hän on rikoksillaan saattanut vankilaan.

Kidutus, aiheeton vangitseminen ja vangittujen hyväksikäyttäminen

Haluamansa tuomion varmistamiseksi viranomaisrikolliset ovat työskennelleet uhrejaan vastaan usean vuoden ajan, pitäneet heitä vankeinaan yhdeksän kuukautta, ilmoittaneet lehdille ja televisiolle heti sieppauksen jälkeen, että siepatut neekerit ovat rikollisia ja käyttäneet heitä vastaan menetelmiä, joita kansainvälisten määritelmien mukaan pidetään kidutuksena. Vankeudesta yli kahdeksan kuukautta kului ilman tietoa syytteestä, oikeudenkäynnistä ja aiheettoman vangitsemisen kestoajasta.

Esitutkinnan päätyttyä viranomaisrikollisilta pääsi vahingossa julkisuuteen tieto, että he ovat ennen oikeudenkäyntiä päättäneet kenestä tehdään suurin syyllinen. Tämä kiistaton rikos paljastui Vantaan vankilassa, kun muut vangitut miehet sijoitettiin pääuhriksi valittua miestä lukuunottamatta yhteen. Järjestelyn tarkoitus oli antaa muille vangituille tilaisuus sopia puhumisesta pääuhria vastaan oikeudessa. Viranomaisrikolliset ovat näin asettaneet syytetyt keskenään eriarvoiseen asemaan ja pyrkivät laittomiin tavoitteisiinsa kahden tai kolmen vangitun miehen avustuksella yhtä vastaan.

Luopuminen vangitsemisen syyksi väitetystä miesten erottamisesta toisistaan kuuden ja puolen kuukauden vankeuden jälkeen, pääuhrin valinta ilman oikeudenkäyntiä, osalle vangituista tarkoitushakuisesti annettu yli kuukauden mittainen tilaisuus sopia puhumisesta pääuhriksi valittua miestä vastaan sekä esitutkinnan moninkertaisen pidentämisen aiheuttanut havaittu syyttömyys osoittavat kaikkien näiden miesten yhdeksänkuukautisen vangitsemisen perusteettomaksi.

On täysin kiistatonta, että viranomaisrikolliset ovat päättäneet syyllisyydestä etukäteen ja järjestäneet olosuhteet tämän mukaisesti. Esimerkiksi Helsingin rajatarkastusosaston varapäällikkö, kapteeniluutnantti Seppo Häkkinen vaati pyydystetyiltä neekereiltä kiduttamalla tunnustusta tekoon, jota nämä eivät ole tehneet ja yhdessä yliluutnantti Marko Jokelan kanssa kutsui näitä julkisesti rikollisiksi jo maaliskuussa 2008. Nämä eivät ole toimittajan tulkintoja eivätkä lukijan arvailuja, vaan viranomaisrikollisten itse julkisuudessa käyttämiä sanoja. Kimmo Kiiskinen ei siis ole tässä asiassa ainoa rikollinen. Kerron myöhemmin rikollisten keskinäisen tehtäväjaon, mainitsen nimet, virka-aseman ja yhteystiedot sekä vaadin poliisia ottamaan nämä rikolliset kiinni.

Vaadin kuulustelijana toimineelle Mikko Oksaselle vankeusrangaistusta

Pyydän kuulustelijana toiminutta Mikko Oksasta ilmoittamaan minulle onko hän johdatellut nuorta suomalaista kuulusteltavaansa sanomalla tälle, että "neekeri kelpaa vain lantaa luomaan" ja mitä kuulustelija Oksanen on sillä tuolloin tarkoittanut. Entä mitä kuulustelija Oksanen on tarkoittanut sanoessaan neekeristä, että "neekeri ei voi ajaa tuollaisella autolla" ja "mies pitää saada ulos maasta"? Onko kuulustelija Mikko Oksanen uhkaillen ilmoittanut neekeristä, että "sille pitää saada kuusi vuotta vankeutta" ja miksi kuulustelija Oksanen on kertonut tavoitteistaan toiselle kuulusteltavalle? Lisäksi haluan tietää onko kuulustelijana toiminut herra Mikko Oksanen hävittänyt kuulustelunauhoituksia tai onko hän kuulustelulausuntoja vääristellen koonnut nauhoitteeseen vain itse valitsemiaan kohtia.

Mikäli kuulustelunauhoitusten pituus on eri suuri kuin kuulustelujen kestoaika tai kokonaisia nauhoituksia ei oma-aloitteisesti ja kuulustelun kestoaikaa koskevalla kuulusteltavien allekirjoituksella vahvistettuna ole luovutettu syytettyjen avustajille, kuulustelijana toiminut herra Mikko Oksanen on myös tässä mielessä huijari. Myös muut voivat kysyä kuulustelijana toimineelta herra Mikko Oksaselta itseltään numerosta 040-8482715 millä tavoin hän on johdatellut kuulusteltavia henkilöitä, väärentänyt kuulusteluaineistoa ja huijannut kuulustelukertomusten lukijoita kuten viranomaisrikollisten uhreja tuomitsevaa käräjätuomaria sekä onko tämä tehty yhteistyössä käräjätuomarin kanssa. Vaadin kuulustelijana toimineelle herra Mikko Oksaselle vankeusrangaistusta törkeän laittoman maastakarkotuksen järjestämisestä, törkeästä vapaudenriistosta sekä kuulumisesta viranomaisrikollisten järjestäytyneeseen rikollisliigaan.

Lue 8700 sivua viikossa ja muita viranomaisrikollisten juonitteluja

Puolustukselle annettiin yksi viikko aikaa tutustua noin 8700 sivua sisältävään syyteaineistoon -- josta ilmeisesti ainakin kuulustelu- ja kidutusäänitykset puuttuvat -- ja valmistautua oikeudenkäyntiin ilman eräitä tarvittavia papereita, muita dokumentteja ja tietoja, jotka ovat vain viranomaisrikollisten hallussa. Pääuhriksi valitun miehen puolisonkin omaisuus on kaapattu, hänen työhönsä liittyvät asiakassuhteet on tuhottu puolustautumisen taloudellisten edellytysten tuhoamiseksi ja hänetkin on asetettu aiheettomasti syytteeseen, jotta hän ei voisi toimia todistajana viranomaisrikollisia vastaan. Lisäksi on pelättävissä, että oikeudenkäynnistä äänitetään vain osa ja puheoikeutta rajoitetaan, jotta kukaan ei voisi osoittaa mitä oikeudenkäynnissä tapahtui ja kuinka tutkittavana olleet asiat todellisuudessa ovat. Pääuhrin avustaja on juristi, jota vastaan viranomaisrikolliset ovat jo aikaisemmin hyökänneet niin rajusti, että asiasta on kerrottu lehdissä.

Oikeudenkäynti siirretty -- Strasbourg ja Haag odottavat viranomaisrikollisia

Näytösoikeudenkäynnin Vantaan käräjäoikeudessa piti alkaa 2.12.2008 mutta 24.11.2008 oikeudenkäynti ilmoitettiin peruutetuksi. Koska esitutkinta päättyi 16.9.2008, vangitut miehet eivät voi enää olla tutkintavankeudessa, heitä ei ole tuomittu oikeudessa eivätkä he ole odottamassa oikeudenkäyntiäänkään, koska oikeudenkäynnin ajankohtaa ei ole kyetty ilmoittamaan. Nämä miehet ovat nyt vankilassa ainoastaan siksi, että he ovat vankilassa eivätkä he tiedä kuinka kauan he joutuvat siellä olemaan ilman oikeudenkäyntiä. Marraskuussa 2008 yli kahdeksan kuukautta kestäneen vangitsemisen jatkamiselle ei ole ilmoitettu mitään syytä.

Tästä tulee erittäin kova juttu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen sekä valtioidenvälisenä asiana Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen. Asiaa on valmisteltu ulkomailla jo niin paljon, että suomalaisten viranomaisrikollisten toiminnan kansainvälinen käsittely alkaa heti Vantaan käräjäoikeuden näytösoikeudenkäynnin jälkeen. Vastuussa suomalaisten ja ulkomaalaisten ihmisoikeuksien tahallisesta ja pitkäaikaisesta rikkomisesta ovat erityisesti Tarja Halonen, Jyrki Katainen, Matti Vanhanen ja Alexander Stubb mutta tämä ei ole ainoastaan henkilökysymys. Viranomaisrikollisuuteen perustuva Suomen valtio on järjestelmänä viallinen ja sellainen järjestelmä pitää kumota.

Viranomaisrikolliset tietävät oikein hyvin mitä jatkuvasti tekevät mutta vangitut miehet eivät ymmärrä koko asiasta yhtään mitään. Kun pääuhriksi valitulle miehelle esitettiin noin 3000 sivua oikeudenkäyntiä varten häntä vastaan kirjoitettuja papereita, hän pystyi tunnistamaan sieltä joitakin numeroita sekä sanan "euro". Kaikki muu on hänelle täysin käsittämätöntä, koska paperit on kirjoitettu suomeksi, hän ei osaa suomea, hänet on eristetty muista eikä hän saa käyttää tarvitsemaansa tulkkia papereiden lukemiseksi. -- Sir, what the hell I do with these papers? -- Mitäs olet musta ja nait suomalaisen naisen!

Poliisi rahtaa rikollisia neekereitä Suomeen

Tosiasiassa poliisi rahtaa itse neekereitä Suomeen ja levittää näin viranomaisrikollisuutta ulkomaille. Pyydän kiinnijäänyttä poliisia tunnustamaan, että se on suomalaisia diplomaatteja ja paikallista lähetystön henkilökuntaa hyväksikäyttäen järjestänyt Suomeen salaisesti neekereitä, ohjannut heitä Suomessa asuvien ulkomaalaisten luokse näiden karkottamiseksi, lahjonut köyhiä neekereitä heidän kotimaassaan ja rahoittanut toiminnan pimeällä rahalla.

Kiistaton syyllinen näihin huumekaupan laittomista yllytysmenetelmistä kehitettyihin ammattimaisiin rikoksiin on Suomen poliisi, joka haluaa saada neekerit ulos Suomesta. Kun yksi neekeri saadaan sisään, samalla saadaan väitetyn törkeän laittoman maahantulon järjestämiseen perustuvan karkotustuomion avulla useita neekereitä ulos. Nämä neekerit ovat virkamiehiksi edenneiden suomalaishuijareiden laittoman toiminnan uhreja. Jos neekeri on mies ja naimisissa, viranomaisrikolliset varastavat puolisolta aviomiehen ja jos on lapsiakin, lapsilta isän.

Neekereiden karkottamiseksi keksittyjen valheellisten syytteiden aihepiiri tunnetaan englannin kielellä hyvin osuvilla sanoilla "victimless crime" eli kukaan ei ole maahantulon johdosta kärsinyt mitään vahinkoa ja erityisesti kun ei ole edes tultu. Samaan joukkoon kuuluvat kirjallisuudesta tunnetut ajatusrikos sekä ajatteleminen väärin. Koska neekereiden maastakarkotus on tuntemattomasta syystä välttämätöntä, syytteitä on kuitenkin pitänyt keksiä ja yleinen mielipide on pitänyt kääntää pyydystettyjä neekereitä vastaan. Viranomaisrikolliset ovat siksi ilmoittaneet lehdille ja televisiolle jo kymmenen kuukautta etukäteen, että neekerit ovat rikollisia. Rajavartioston Helsingin rajatarkastusosaston varapäällikkö, kapteeniluutnantti Seppo Häkkinen ja yliluutnantti Marko Jokela jäivät aukottomin kirjallisin todistein tästä kiinni 7.7.2008 kantelussani, joka on eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltävänä.

Olen erityisen kiinnostunut tietämään minne toisessa EU-maassa pitkään asunut, sen kielen oppinut ja sieltä Suomeen muuttanut ulkomaalainen aiotaan karkottaa sekä miksi poliisi ja rajavartiosto pitävät häntä laittomasti Suomessa, oleskeluluvan vanhennuttua pyydystämisen seurauksena.

Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen kertoo viranomaisrikollisuudesta

Jo noin kuukautta ennen oikeudenkäyntiä, apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen esitti STT:n uutisessa, että "...tapaamisten luottamuksellisuus on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kulmakivi... Erityisvalvotut tapaamiset järjestetään muun muassa huoneissa, joissa tutkintavangin ja avustajan erottaa lasiseinä ja heidän on keskusteltava puhelimen välityksellä... tapaamista valvoo joku poliisivankilan henkilökunnasta... Hänen mielestään lainvastainen käytäntö on laajasti vallalla poliisihallinnossa" (Iltalehti 18.12.2008 16:27). Tässä tapauksessa viranomaisrikolliset ovat paljon rajumpienkin väärinkäytösten lisäksi menetelleet myös juuri tuolla tavalla, joka apulaisoikeusasiamiehen mukaan yksinkin riittää poistamaan oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden.

Sekä omien havaintojeni että apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisenkin tuoreen lausunnon perusteella neekereiden ja näiden omaisten oikeudenkäynti on kiistatta näytösoikeudenkäynti, jossa syytettyjen puolustautuminen keksittyjä syytteitä vastaan on yritetty tehdä mahdottomaksi. Puolustautumisen estämiseksi neekerit on ensin pyydystetty aiheettomasti, heitä on pidetty kymmenen kuukautta vankilassa, heitä ja heidän omaisiaan on peloteltu ja uhkailtu, tunnustusta on vaadittu kiduttamalla, avustajien työskentelyä ja omaisten tapaamisia on laittomin keinoin estetty, perheenjäsenten omaisuutta on varastettu, näiden työhön liittyviä asiakassuhteita on tahallisesti tuhottu, kuulustelutietoja on salattu ja hävitetty, tulkkia ei ole saanut käyttää, lääkäriin ei ole päässyt ja asiakirjoja on salattu, varastettu sekä väärennetty. Syytetyiltä on vielä aivan viime hetkilläkin ennen oikeudenkäyntiä varastettu puolustautumiseen tarvittavia asiakirjoja salaisissa ja laittomissa kotietsinnöissä.

Vääriä syytettyjä -- näytösoikeudenkäyntiä siirrettiin taas

Näytösoikeudenkäynnin Vantaan käräjäoikeudessa piti alkaa 15.1.2009, jolloin häkkineekereiden ennakkovankeus oli jatkunut hieman yli kymmenen kuukautta -- (sanaa ja käsitettä "ennakkovankeus" on tietääkseni käytetty internetissä ensimmäisen kerran 14.12.2008 tässä lauseessa, määritelmä on tämän sivun lopun yhteenvedossa) -- Syyttäjä vaatii pääuhriksi valitulle kidutetulle neekerille sekä hänen suomalaiselle aviopuolisolleen ja tämän lapsille vankeutta törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ja laittoman maahantulon järjestämisestä.

Rikokseen syyllistyäkseen tarvitsee vain esittää virkamiehelle kirjemalli ja kysyä täyttääkö tällainen kutsukirje viranomaisten asettamat vaatimukset viisumin saamiseksi Suomeen. Hallintolain mukaisen neuvon pyytäminen virkamieheltä, jolle kysyjä kysyessään luovuttaa kaiken vastuun menettelyn laillisuudesta, tarkoittaa siis kysyjän tietämättä laittoman maahantulon järjestämistä. Syyllisenä ei kuitenkaan pidetä virkamiestä, jolle vastuu siirtyi ja joka siten omilla toimenpiteillään maahantuloa vastuullisesti järjestää, vaan kysyjää, joka ei tunne viranomaisrikollisten hänelle virittämää ansaa. Kysyjää uhkaa puutteelliseen kirjalliseen ohjeeseen perustuvan kysymyksensä vuoksi usean vuoden vankeusrangaistus, vaikka oikea syyllinen on yksin poliisi.

Tammikuussa 2009 näytösoikeudenkäyntiä on jälleen siirretty, koska pyydystetyt neekerit ja heidän omaisensa -- yhteensä 11 henkilöä -- ovat osoittautuneet syyttömiksi kuten jo aikaisemminkin moneen kertaan ennakkovankeuden aikana. Puolustuksen tarvitsemien asiakirjojen saannin estäminen on samalla siirretty rajavartiolaitoksessa yhä korkeammalle tasolle hyvästä syystä: pääuhriksi valittua neekeriä avustavaa Ville Hoikkalaa itseäänkin vastaan keksityin syyttein hyökänneet viranomaisrikolliset eivät salli hänen voittavan tätä juttua. -- Oikeudenkäynti alkoi kymmenen ja puolen kuukauden ennakkovankeuden jälkeen 27.1.2009.

Rikoksesta riita näytösoikeudenkäyntiin ja muuttuminen yhdeksi

Hyvä lukijani! Esitän viranomaisrikollisuutta kuvaavan käytännön esimerkin lyhyesti. Kuvittele, että sinut olisi haastettu oikeuteen ja että sinua uhattaisiin vankeustuomiolla. Tilanne on varmasti vakava mutta uskot voivasi pystyä puolustautumaan tehokkaasti, kun vetoat oikeudenkäynnissä asiakirjaan, jota säilytät yöpöydän laatikossa. Juuri ennen oikeudenkäyntiä viranomaisrikolliset kuitenkin tunkeutuvat poissaollessasi kotiisi ja varastavat tuon tärkeän asiakirjan. Mitä silloin teet? Ainkaan mitään ei tarvitse tehdä, sillä sinut on jo tuomittu hävinneeksi eikä teoillasi ole mitään merkitystä verrattuna niihin tekoihin, joita et edes tehnyt ja joista sinua syytetään.

Puolustautuminen viranomaisrikollisia vastaan oikeudessa on toivotonta. Vaikka rikosoikeudenkäynnissä pitäisi olla kyse jostakin rikoksesta, jota tutkitaan puolueettomasti ja huolellisesti, viranomaisrikolliset eivät toimi näin. Tavoitteena ei ole selvittää kuinka tutkittava asia on, vaan väitetty rikos muuttuu viranomaisrikollisten käsissä riidaksi, jossa sinä olet riidan toinen osapuoli. Samalla vahvistuu, ettei rikosta ole tehty, koska väitetyn rikoksen muuttaminen riidaksi onnistuu helposti. Tämä on rikosoikeudenkäynteihin liittyvän viranomaisrikollisuuden pääasetelma.

Kun oikeudenkäynti sitten alkaa, viranomaisrikollisten hallitsema käräjäoikeus ei edes voi käsitellä asiaasi. Riidan toiseksi osapuoleksi muuttunut oikeus on yksinkertaisesti lakannut olemasta olemassa eikä sellainen, jota ei ole olemassa, voi tehdä mitään. Käsiteltävää asiaakaan ei ole oikeasti olemassa. Asia on riidan toisen osapuolen kokonaan keksimä, jotta sinut tuomitsemalla päästäisiin johonkin haluttuun tavoitteeseen tapahtumassa, joka ei ole oikea oikeudenkäynti.

Tavoitteiden toteutumista tukee voimakkaasti myös viranomaisten erillisyyden lakkaaminen. Kun tutkinnanjohtaja, syyttäjä ja tuomari vaikuttavat aluksi olevan olemassa erillisinä, nämä muuttuvat lopulta yhdeksi. Sinä olet se toinen, jonka vastaavasti pitää hajota kappaleiksi näytösoikeudenkäynnissä.

Tämä oli vain esimerkki, joka kertoo viranomaisrikollisten järjestämän oikeudenkäynnin yleisistä periaatteista. Todellisuus ei kuitenkaan ole yhtään ihmeellisempi, vaan laajempi. Kunkin luonnollisia oikeuksia omaan elämäänsä koskevissa kysymyksissä myös lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta kokonaisuudessaan yhtyvät kaikkien tavallisten suomalaisten kurittamiseksi. Siksi ovat olemassa tämä sivu, sen kirjoittaja ja arvoisat lukijat.

Syyttäjä, käräjätuomari, nimet internetissä ja liigan johtaja

Kun oikeudenkäynti Vantaan käräjäoikeudessa alkaa, syyttäjä sekä asiasta päättävät käräjätuomari ja lautamiehet tietävät pyörittävänsä näytösoikeudenkäyntiä, johon suuri joukko muita viranomaisia, virkamiehiä, juristeja, toimittajia, poliitikkoja, diplomaatteja, laillisuusaktivisteja ja aivan tavallisia suomalaisia lukijoita on jo tutustunut tämän nettivuston kautta. Viranomaisrikolliset ovat tässäkin jutussa jääneet aukottomin todistein kiinni kaikkein pahimmista teoista, mihin kukin omassa ammatissaan voi syyllistyä. Nämä teot ovat kiistattomia rikoksia, virkarikoksia ja ihmisoikeusrikoksia, jollaisten tekijät kuuluvat lainkin perusteella kaltereiden taakse. Toistan vielä muutaman viranomaisrikollisen nimen. Teidän asianne ei koskaan vanhene, teidän tietonne eivät koskaan katoa internetistä ja vasta kuolema vapauttaa teidät: Seppo Häkkinen, Marko Jokela, Kimmo Kiiskinen, Mikko Oksanen ja kumppanit -- vieläkö yritätte hyökätä? Pyytäkää rikollisliiganne johtajaa ottamaan minuun yhteyttä.

Suomen hallituksen viranomaisrikolliset Thaimaassa ja Ranskassa

Thaimaasta on tullut marraskuussa 2008 tietoja, että Suomen Bangkokin suurlähetystö pyrkii estämään köyhiä suomalaismiehiä avioitumasta thaimaalaisten naisten kanssa, jotta köyhät suomalaiset köyhine läheisineen eivät voisi muuttaa yhdessä Suomeen. Jos ulkomaalainen puoliso kuitenkin tavataan Suomesta, hän joutuu pakenemaan ihmisoikeuksia rikkovia Suomen viranomaisia ja hakemaan turvaa kotimaastaan. Tätä toteuttamaansa puolisoiden väkivaltaista toisistaan erottamista viranomaisrikolliset pitävät sitten osoituksena avioliiton pätemättömyydestä, mitätöivät näin ulkomaalaisten kanssa solmittuja avioliittoja ja yrittävät laajamittaisesti estää avioliittojen solmimisen. Näillä viranomaisrikollisten uhreilla -- suomalaisilla ja ulkomaalaisilla miehillä sekä naisilla -- ei ole mitään mahdollisuutta elää avioliitossa ihmisoikeussopimusten takaamalla tavalla. Ranskasta on tulossa uusia tietoja hieman myöhemmin.

Keitä ovat ne pienet suomalaiset pojat ja tytöt, joista tulee aikuisena viranomaisrikollisia?

<--  Ylös  -->

2012.05.18 10:48:54 Friday GMT Helsinki Finland Europe -- WWW (1027) -- anttalainen.com: english (0) contact (0) echr (0) finland (1) 00000 (9) 10000 (23) 20000 (39) 30000 (39) 40000 (28) 50000 (15) 60000 (10) 70000 (3) fashion (11) news (0) offshore (7) suomi (1) galleria (46) lopettaneet (13) muut_helsingin_galleriat (0) kartta (4) rikollinen (2) karjalainen_ryynanen (16) hovioikeus (8) valitus (22) todistajan_muistiinpanoja (23) mikko-kovalainen (5) kunniarahastus (38) hovioikeus (11) roskakori (0) uutiset (0) viranomaiset (13) viranomaisrikollisuus (52) espoo (2) rikolliset (19) yhteystiedot (0) yksityisyys (1)

<--  Ylös  -->
gonice.net
.