Viranomaisrikollisten uhri hengenvaarassa KeuruullaLyhyesti: pahoinpitelijä on ylikonstaapeli Arto Karjalainen, Keuruu Keuruun kaupungin sosiaalityöntekijä Riitta Peltonen esti useaan liikenneonnettomuuteen ja tapaturmaan joutunutta kaupungin asukasta saamasta vakuutuskorvauksia ja kuntoutusta, teki täydellistä vakuutussuojaa nauttineesta vakuutetusta näin toimeentulotukiasiakkaan, pakotti tämän tulemaan toimeen kolmella eurolla päivässä vuoden ajan, yritti saada laittoman toimintansa uhrin häädetyksi ja jätti tämän sitten vakavasti päähän, silmään, lantioon ja kaularankaan vammautuneena seitsemäksi kuukaudeksi kokonaan ilman rahaa ja ruokaa. Kun heitteillepanosta kanneltiin, Keuruun poliisin ylikonstaapeli Arto Karjalainen pahoinpiteli puolustuskyvyttömäksi tietämänsä vammautuneen hengenvaarallisesti sairaalakuntoon tilaustyönä. Pahoinpitelystä aiheutui päänsisäinen vamma. Kyse on hengestä tälläkin hetkellä mutta takaraivo revenneenä apua ei voi saada mistään, koska toinen toisiaan puolustavat viranomaisrikolliset uhkailevat ja hyökkäävät vammautunutta uhriaan vastaan joukkovoimalla yhä uudelleen. Vaikka nämä tiedot ilmenevät kirjallisista dokumenteista kiistattomasti, eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio esitti lakiin perustumattomin epäasiallisin väittein rikollisten suojelemiseksi, ettei heitteillepanoa ja pahoinpitelyä voida tutkia. Näin paljastuneista uusimmistakin väärinkäytöksistä huolimatta länsi-Suomen lääninhallitus on ilmoittanut tutkivansa heitteillepanoa ja sisäasiainministeri Anne Holmlund (Kok) on ilmoittanut siirtäneensä poliisin tekemän pahoinpitelyn tutkinnan sisäministeriön poliisiosastolle. Apua tarvitaan viranomaisrikollisilta suojautumiseksiUhitteleva ja vammautunutta uhriaan pilkkaava sosiaalityöntekijä Riitta Peltonen on ollut jatkuvasti täysin tietoinen aiheuttamastaan hengenvaarasta. Peltonen on kuitenkin vain pikkutekijä tässä usealle paikkakunnalle ulottuvassa laajassa rikoskokonaisuudessa, jota viranomaisrikolliset apureineen ja yrityskumppaneineen ovat pyörittäneet yli kymmenen vuoden ajan. Liigaksi järjestäytyneet rikolliset ovat puolustaneet uskollisesti toinen toisiaan, peitelleet rikoksiaan ja kasvattaneet rikoskokonaisuuden yhä suuremmaksi. Lopulta rikokset ja niiden peittelytoimet ovat alkaneet elää omaa elämäänsä kaikkialle levitellyin väärin tiedoin, joihin kenelläkään muulla kuin viranomaisrikollisilla itsellään ei ole mitään valtaa. Puolustautuminen viranomaisrikollisia vastaan on ollut täysin mahdotonta moneen kertaan vammautuneena ja sosiaaliturvajärjestelmän ulkopuolelle jätettynä. Erityisesti puheen tuottamiseen ja silmän toimintaan liittyvän vaikeuden vuoksi mitään asiaa ei ole voinut hoitaa suullisesti eikä kirjallisesti ilman saamatta jääneitä kuntoutusta ja henkilökohtaista avustajaa. Jatkuvien kovien kipujen keskellä ei ole voinut tehdä muuta kuin yrittää vain pysyä hengissä ilman rahaa ja ilman ruokaa. Kuitenkin alunperin kyse on ollut ainoastaan liikenneonnettomuudesta, jonka varalta jokaisella on täydellinen vakuutussuoja. Ilman lakisääteistä apua jätettynä tätä seurasi useita uusia tapaturmia ja entistä pahempia viranomaisrikollisten hyökkäyksiä. Tapahtuneet tosiasiat ja asiakirjat osoittavat kiistattomasti, että viranomaisrikolliset ovat vammautumista hyväksikäyttäen estäneet vammautunutta saamasta hoitoa, kuntoutusta, vakuutuskorvauksia ja sosiaalitukia. Paranemisen estämisen ja pysyvän vamman aiheuttamisen lisäksi tämä tarkoittaa pakottamista luopumaan niin elämän pienistä kuin suuristakin tavoitteista, joihin ilman viranomaisrikollisten tahallisia vääriä menettelyjä ja laiminlyöntejä olisi ollut mahdollisuus. Jokainen ymmärtää mitä kaikkea tähän nuorella vammautuneella sisältyy koko loppuelämän työtulojen ja eläkkeen menettämisen lisäksi. -- Jos juuri sinä haluat ja voit auttaa jollakin tavoin, ota aluksi minuun yhteyttä. Pienikin apu otetaan kiitollisena vastaan. Tämä on käsittääkseni Suomen kaikkien aikojen laajin, pitkäaikaisin ja yksityiskohdiltaankin rajuin yhteen henkilöön kohdistettu viranomaisrikollistapaus. Niin raju, että puolustautumisen estämiseksi poliisi pahoinpiteli heitteillepannun vammautuneen jo kolmannen kerran ja eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio esitti kirjallisesti, etteivät heitteillepano ja pahoinpitely voi olla totta. Rouva/neiti Paunio kieltäytyi ensin tutustumasta asiaan, ilmoitti sitten minun valehtelevan sekä väittämäänsä valehteluun vedoten vielä toisenkin kerran kieltäytyi tutustumasta asiaan. Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunion kirjallisen ilmoituksen mukaan Keuruulla tapahtunutta heitteillepanoa ja pahoinpitelyä ei voida tutkia lainkaan, koska minä valehtelen. Muuta perustelua Paunio ei esittänyt. Lukijani päätelkööt seuraavasta kumpi meistä -- minä vai eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio -- esittää asiat toisin kuin ne ovat ja mistä syystä. Kerron tuntemistani syistä jotakin tämän kirjoituksen lopussa. Nämä eivät ole kevyitä syitä eikä uskoakseni ole helppoa olla eduskunnan oikeusasiamies tämän jälkeen. Lääninhallitus tutkii Keuruun viranomaisrikollisten toimintaaEsittämäni vaatimuksen vuoksi länsi-Suomen lääninhallitus alkoi heinäkuussa 2009 tutkia Keuruun kaupungin sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijä Riitta Peltosen toimintaa rikoslain (laki rikoslain muuttamisesta 578/1995 21 luku 14§) tarkoittamana heitteillepanona, josta voidaan tuomita kaksi vuotta ehdotonta vankeutta. Muut välittömät syylliset löytyvät vastuusuhteidensa sekä menettelyjensä ja läsnäolonsa perusturvalautakunnan kokouksissa mukaisesti seuraavasta joukosta: johtava sosiaalityöntekijä Veistämö Alisa alisa.veistamo@keuruu.fi, perusturvajohtaja Vanhanen Riitta riitta.vanhanen@keuruu.fi, kaupunginjohtaja Louna Timo timo.louna@keuruu.fi, perusturvalautakunnan puheenjohtaja Kajosmäki Maija maija.kajosmaki@pp.inet.fi, edellisen varajäsen Kuusela Maaret, perusturvalautakunnan varapuheenjohtaja Kaijanmäki Timo timo.kaijanmaki@pp.inet.fi, edellisen varajäsen Koskela Mauri, Hämeenniemi Eva eva.hameenniemi@luukku.com, edellisen varajäsen Murtomäki Esko, Kivelä Hanneli hanneli.kivela@luukku.com, edellisen varajäsen Tuohiniitty Minna, Kiiski Jukka juuso.kiiski@elisanet.fi, edellisen varajäsen Pihlaja Mika, Länkinen Marja marja.lankinen@pp.inet.fi, edellisen varajäsen Taavettila Anneli, Ryynänen Esa esa.ryynanen@hotmail.com, edellisen varajäsen Huhta-aho Auvo. Ylikonstaapeli Arto Karjalainen pahoinpiteli vammautuneen tilaustyönäKun heitteillepanoasia oli näin pantu vireille länsi-Suomen lääninhallituksessa ja Keuruun kaupungin perusturvalautakunta oli saanut tietää olevansa tutkinnan kohteena, heitteillepanosta päättäneen perusturvalautakunnan jäsen Esa Ryynänen ryhtyi heitteillepanon uhrin pahoinpitelyyn yhdessä ylikonstaapeli Arto Karjalaisen kanssa. Näytöstyyliin tehty vammautuneen henkilön pahoinpitely alkoi Keuruulla sunnuntaina 9.8.2009 klo 21:04 ja kesti 1h 29min 51s. Perusturvalautakunnan jäsenenä, lääkärinlausunnon nähneenä ja tiedot lisäksi suullisesti moneen kertaan saaneena Esa Ryynänen oli täysin tietoinen uhrinsa vammautumisesta ja heikosta terveydentilasta mutta pahoinpitely tehtiin ja sitä jatkettiin Ryynäsen suostumuksella vakavin seurauksin vielä pari tuntia myöhemmin Jämsässä. Pahoinpitely oli niin raju, että huonoon kuntoon mennyt pahoinpidelty jouduttiin siirtämään Jämsän terveyskeskuksesta Meilahden sairaalaan yli kahdensadan kilometrin päähän. Sairaskuljetus ambulanssilla Jämsästä Helsinkiin alkoi maanantaina 10.8.2009 noin klo 16. Voimakkaasti oksentelevana ja erittäin kovissa kivuissa hänet siirrettiin sitten seuraavana yönä kiireellisesti Töölön tapaturma-asemalle, kun puhekyky ja kehon toisen puolen toimintakyky olivat alkaneet nopeasti heikentyä. Heitteillepanoon ja pahoinpitelyyn osallistunut Keuruun kaupungin perusturvalautakunnan jäsen Esa Ryynänen oli tietoinen tästä henkeä uhkaavasta vaarasta jo ennen pahoinpitelyyn ryhtymistään. Pahoinpitelyn jälkeen murtoyritys ja kielto palata kotiinVielä pahoinpitelijöiden poistuttua alkuperäiseltä rikospaikalta, kaksi tunnistamatonta miestä yritti murtautua pahoinpidellyn kotiin. Murtoyritys tehtiin huutaen ja uhkaillen lähes pimeässä, sillä rikolliset olivat katkaisseet sähkön ja ainoastaan kuu valaisi rikospaikkaa. Kun murtoyrityksestä ilmoitettiin pahoinpitelijöistä toiselle -- Esa Ryynäselle, joka on poliisi ja heitteillepanosta päättäneen perusturvalautakunnan jäsen -- tämä kieltäytyi ottamasta rikosilmoitusta vastaan ja antamasta apua rikollisilta suojautumiseksi. Samoin teki myös Jämsän päivystävä poliisi, joka korosti, että hänen nimensä kirjoitetaan tupla-W:llä. Osallisuudesta pahoinpitelyyn kiinni jäänyt Ryynänen määräsi lisäksi laitonta uhkausta käyttäen pahoinpidellyn tahdon vastaisesti, ettei tämän avustaja saa oleskella avustettavan kotona. Tämä tarkoittaa, että Ryynänen asettui poliisina tarkoitushakuisesti rikollisten puolelle myös murtautumistilanteessa ja ettei pahoinpidelty saa enää palata kotiinsa, koska Ryynäsenkin lukeman lääkärinlausunnon mukaan pahoinpidelty tarvitsee avustajaa päivittäisiin toimiinsa. Pahoinpitelystä digitaalinen tallenne poliisin huomaamattaPahoinpitelytapahtumat on tallennettu teknisin keinoin, jonka vuoksi viranomaisrikolliset yrittävät tuhota tämän hallussani olevan todistusaineiston. Tuhoaminen ei kuitenkaan enää onnistu, sillä siirsin tiedoston turvaan useaan paikkaan sekä esitin hankkimilleni todistajille jo aamuyöllä maanantaina 10.8.2009 noin klo 5. Pahoinpitelyn ymmärtämäni tarkoitus oli vahingoittaa heitteillepanon uhria niin, ettei hän täysin toimintakyvyttömäksi tehtynä pystyisi puolustautumaan heitteillepanoon syyllistyneitä viranomaisia ja virkamiehiä vastaan -- eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Viranomaisrikollisten sekä näiden apureiden ja yrityskumppaneiden laiton toiminta pahoinpideltyä vastaan on ollut niin rajua, laajamittaista ja pitkäaikaista, että poliisi pahoinpiteli hänet hengenvaarallisesti nyt jo kolmannen kerran. Myös pahoinpitelyn järjestelijä on ollut jatkuvasti sama rikollinen, jota laki ei koske hänen asemansa vuoksi. Syylliset pakoilevatSeuraavat henkilöt pakoilevat tälläkin hetkellä, jolloin poliisin aiheuttama välitön hengenvaara jatkuu: sosiaalityöntekijä Riitta Peltonen, johtava sosiaalityöntekijä Alisa Veistämö, perusturvajohtaja Riitta Vanhanen ja kaupunginjohtaja Timo Louna. Kaikista asiaan kiinteästi liittyvistä henkilöistä sosiaaliasiamies Tuija Uusoksa on ainoa, jota ei ole syytä epäillä mistään. Myös perusturvalautakunnassa on syyttömiä jäseniä mutta näitä ei vielä pystytä nimeämään, koska Keuruun kaupunki on kieltäytynyt ilmoittamasta ketkä perusturvalautakunnan jäsenet ja varajäsenet olivat paikalla kun lautakunta teki heitteillepanoon liittyvät päätöksensä. Pahoinpitelijöistä toinen -- Esa Ryynänen -- on tunnustanut Keuruun kaupungin perusturvalautakunnan jäsenenä olleensa mukana tekemässä heitteillepanopäätöksiä mutta poliisijohto katosi niin täydellisesti, ettei juttua kirjoittanut iltapäivälehden toimittaja onnistunut tavoittamaan ketään poliisia, jolta olisi voinut saada pahoinpitelystä lausunnon. Poliisin ainoa virkatoimi oli tilaustyönä tehty törkeä pahoinpitelyVaikka edellämainittu perusturvalautakunnan jäsen Esa Ryynänen osallistui pahoinpitelyjärjestelyihin näkyvästi, pahoinpitelyn päätekijä ja vammojen aiheuttaja on ylikonstaapeli Arto Karjalainen Keuruulta. Kuitenkaan Karjalainen ei hoitanut mitään poliisitehtävää, vaan virka-asemaansa väärinkäyttäen tunkeutui uhrinsa kotiin ja saamiensa lääkärintodistustenkin perusteella täysin tietoisena uhrinsa vammautumisesta ja heikosta terveydentilasta pahoinpiteli tämän törkeästi tilaustyönä. Pahoinpideltyä ei ole esimerkiksi kuulusteltu tai noudettu kuulusteluun, häneltä ei nimeä lukuunottamatta ole pyydetty mitään tietoa, häntä ei ole haastettu oikeuteen eikä hänelle ole annettu mitään tietoa kuten papereita nähtäväksi tai allekirjoitettavaksi. On siten täysin kiistatonta, että ylikonstaapeli Arto Karjalaisen ainoa virkatoimi tässä asiassa oli tilaustyönä tehty törkeä pahoinpitely. En väitä, että härkämäisen isokokoinen Karjalainen olisi heikkolahjainen typerys mutta peittelemättömästi uhitteleva Karjalainen on ilmoittanut syyttävänsä minua kunniansa loukkaamisesta, koska olen silminnäkijänä sekä pahoinpitelystä saadun digitaalisen tallenteen tekijänä kertonut hänen väkivaltaisuudestaan. Toistan vielä lyhyesti, että ylikonstaapeli Arto Karjalainen ei hoitanut mitään virkatehtävää, vaan aikaisemmista vammoista tieten pahoinpiteli puolustuskyvyttömäksi tietämänsä vammautuneen hengenvaarallisesti sairaalakuntoon tilaustyönä ja aiheutti pahoinpidellylle päänsisäisen vamman. Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio teki tahallisen virheenRouva/neiti Paunio on minulle osoittamassaan kirjeessä 20.8.2009 ilmoittanut, että "ei ole aihetta epäillä mainittujen virkamiesten toimineen kertomallanne tavalla toisen henkilön pahoinpitelyyn ja heitteillejättöön koskevassa asiassa" (kirjoitusvirhe on Paunion tai notaari Pirkko Suutarisen oma). Sanat "kertomallanne tavalla" tarkoittavat, että eduskunnan oikeusasiamies ilmoittaa minun valehdelleen. Saamani kirje ja juuri nämä sanat ovatkin erittäin tärkeitä todisteita, jotka omalta osaltaan osoittavat viranomaisrikollisten liigan laajuuden ja toimintatavat. Pyydän oikeusasiamiestä ilmoittamaan mitä yksityiskohtia hän pitää valheena, mihin kirjalliseen tietoon valehteluväite perustuu ja mistä syystä oikeusasiamies on jättänyt tutustumatta niihin vähintäänkin satoihin dokumentteihin, jotka asiasta ovat saatavana ja joiden olemassaolosta hänelle on ilmoitettu. Tosiasiassa eduskunnan oikeusasiamiehen eduskunnalta saama tehtävä on suojella kaikkein kovimpia viranomaisrikollisia. Oikeusasiamiehen tulee vain antaa peittelytarkoituksessa merkityksettömiä huomautuksia virkamiehille, jotka ovat yhtä vähäisiä kuin heidän virkatehtävänsäkin ja jättää muut rauhaan. Jos oikeusasiamies toimii näin, hän on hoitanut työnsä hyvin. Siksi ei ole mitenkään ihmeellistä, että kun suurimmat viranomaisrikolliset ovat vaarassa, oikeusasiamies ohittaa oikeusjärjestyksen eikä anna alemman virkamiehen tehdä päätöstä ensin. Tässäkin asiassa eduskunnan oikeusasiamies tiesi asian käsittelyn olevan muualla kesken mutta oikeusjärjestyksen vastaisesti päätti myöhemmän kantelemisen estämiseksi asiasta, josta ei oltu kanneltu. Tämän heittepanon ja pahoinpitelyiden oikeudenmukaisen käsittelyn tärkeimmät esteet ovat asian poikkeuksellinen laajuus ja rajuus, viranomaisrikollisten ja näiden apureiden sekä yrityskumppaneiden saama laiton taloudellinen hyöty, kiistatta tapahtuneiden laittomien menettelyjen ja tahallisten laiminlyöntien paheksuttavuus ja rangaistavuus, viranomaisrikollisten liigan toimintatapojen paljastuminen sekä tästä seuraava virkamiesten ansaittu yleinen halveksunta. Joitakin julkisia yksityiskohtia en ole voinut vielä kertoa ja jotakin olen jättänyt muiden kerrottavaksi. Ne kohdat, joista vielä pitää vaieta, hakevat turhaan vertaistaan painajaismaisista väkivaltaelokuvista. Uskoakseni eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on toiminut tässä asiassa tahallisesti virheellisesti, koska hän tietää mitä muuta Keuruulla on tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Näissä Paunion hyvin tuntemissa "Keuruun Mafian" väkivaltarikoksissa virkamies on joko välitön syyllinen tai on toiminut siten, että syytön sivullinen on suljettu vankilaan. Kuulostaakin varsin naurettavalta, että oikeusasiamies Paunion mukaan Keuruun poliisin ylikonstaapeli Arto Karjalaisen tekemää pahoinpitelyä ei ole tapahtunut, vaikka pahoinpitelystä tapahtumahetkellä salaa tehty digitaalinen tallenne sekä terveyskeskuksen, yliopistollisen keskussairaalan ja tapaturma-aseman kirjalliset dokumentit osoittavat tapahtuneen kiistattomasti, todistajia on useita, kaularangan ja pään aikaisemman vammautumisen vuoksi pahoinpitelyvammat ovat vakavat ja Karjalaisen aiheuttamat tavanomaisetkin fyysiset vammat näkyvät valokuvista. Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio kiistatta esittää asiat toisin kuin ne ovat. Asiakirjoihin tutustumatta hän väittää myös, että Keuruun kaupungin sosiaalitoimisto olisi toiminut heitteillepanoasiassa toisin kuin sosiaalitoimiston asiakirjoista voi lukea, toisin kuin perusturvajohtaja Riitta Vanhanen on kirjallisesti tunnustanut ja toisin kuin heitteillepanon toteuttanut sosiaalityöntekijä Riitta Peltonen on digitaalisessa äänitallenteessa moneen kertaan uhitellen tunnustanut omalla työpaikallaan minun läsnäollessani. Oikeusasiamiehen ei kannattaisi väittää yhtään mitään, koska tämä asia on ollut ainoastaan toisen kantelun lisätieto eikä Keuruun kaupungin sosiaalitoimiston tekemästä heitteillepanosta ja poliisin tekemästä pahoinpitelystä ole vielä erikseen kanneltu oikeusasiamiehelle. Tekemättömän kantelun käsittely tarkoittaa kantelemisen estämistä. Tosiasiassa kaikkein tuomittavinta onkin ehkä oikeusasiamies Paunion oma menettely kiinnijääneiden viranomaisrikollisten suojelemiseksi. Saamieni tietojen ja asiakirjojen perusteella oikeusasiamies Pauniolla on ilmeinen syy, jonka vuoksi hän suojelee vammautuneen törkeästi pahoinpidellyttä ylikonstaapeli Arto Karjalaista ja pahoinpidellyn heitteillepanijaa, sosiaalityöntekijä Riitta Peltosta. Asiaa pitkään harkittuani päätin, että en ainakaan vielä paljasta Paunion vaikuttimia, jotka ovat kovinta mahdollista lajia. Annan Pauniolle ensin tilaisuuden päättää mainitsemastani toisesta kanteluasiasta ja jos Paunio tässäkin tosiasiat sivuuttaen yrittää puolustaa laittomuuksista ja laiminlyönneistä kiinnijääneitä viranomaisrikollisia, tiedot ilmestyvät jostakin kaikkien nähtäväksi ihan itsestään minusta riippumatta. Sisäasiainministeri Anne Holmlund (Kok) ilmoitti perjantaina 14.8.2009 siirtäneensä poliisin tekemän pahoinpitelyn sisäministeriön poliisiosastolle tutkittavaksi. Tutkinnan 28.8.2009 aloittanut länsi-Suomen lääninhallituksen poliisiosasto, ylitarkastaja Janne Paavola, ylitarkastaja Jenni Ranta-aho ja sisäasiainministeriön poliisiosasto saavat halutessaan käytettäväkseen täysin saman aineiston kuin eduskunnan oikeusasiamies Riitta Paunio, joka toisen viranomaisen toimintaan vetoamatta ja minua valehtelijaksi väittäen kieltäytyi tutustumasta asiakirjoihin ja kuulemasta minua. Tehtävä on kuitenkin erittäin vaativa ja painostus tutkinnan estämiseksi kova, sillä samalla paljastuu suuri joukko aivan muunlaisiakin viranomaisten väärinkäytöksiä sekä näiden peittelemiseksi luotuja vääriä tietoja ja dokumentteja yli viidentoista vuoden ajalta. Sisäasiainministeriön poliisiosaston esikunnan poliisiylitarkastaja Arto Hankilanoja on ilmoittanut minulle tutkinnan tehtävänjaosta 10.9.2009 päivätyssä kirjeessään, jonka allekirjoittajana on Hankilanojan lisäksi rikosylikonstaapeli Riku Jäderholm. Kuten olen aikaisemmin kertonut, tämä on käsittääkseni Suomen kaikkien aikojen laajin, pitkäaikaisin ja yksityiskohdiltaankin rajuin yhteen henkilöön kohdistettu viranomaisrikollistapaus, josta nyt kerrottu heitteillepano ja poliisin tekemä pahoinpitely ovat vain kaksi lyhyttä yksityiskohtaa. Tämän viranomaisrikollisten laajan rikoskokonaisuuden selvittämiseksi tarvitaan enemmän kuin yhden lääketieteen ja juridiikan riippumattoman huippuammattilaisen kokopäiväinen työpanos eikä yksi vuosi riitä.
|